hyvinvointi_blog_iso

Hyvinvoiva työntekijä = hyvinvoiva yritys

Viime viikolla koko valtakunta uutisoi hullusta kokeilustamme, josta saimme vuoden jälkeen huikeat tulokset. Otsikot tituleerasivat meitä ”uuden työkulttuurin edelläkävijänä ja aikamoisena yrityksenä, joka rohkeasti ui vastavirtaan muiden vääntäessä muutamasta kiky-tunnista.”

Kun muut puristavat työntekijöistään irti mahdollisimman paljon, niin me lähdimme miettimään asiaa toisinpäin. Kuinka saisimme työntekijöistämme irti parempaa laatua, hyvää fiilistä, upeita ideoita, yrittäjämäistä asennetta viedä asioita loppuun sekä ennen kaikkea onnellisuutta?

Työelämä vaatii tänä päivänä henkilöstöltä paljon. Aivotyötä tekevät ovat koetuksella. Meilläkin on alkanut suuri digitaalinen transformaatio Smartumilla ja ilman ihmisiä ja heidän mukaan saamista emme siihen olisi pystyneet. Oppiminen, vanhojen tapojen kyseenalaistaminen, uusien ideoiden utelias etsintä ja rohkeus tehdä myös virheitä – nämä kaikki ovat asioita, joita tarvitaan. Samanaikaisesti uutisoidaan, kuinka yhä nuoremmat ihmiset uupuvat töissä. Monet pienten lasten vanhemmat uupuvat ja eroavat, kun työelämä kohdistaa heihin paljon odotuksia.

"Kun ihmiset kokevat, että heihin luotetaan ja heistä välitetään, he antavat enemmän."

Päivän kokonaissaldoon pitäisi saada lisää palautumista, eikä se aina onnistu niin, että mennään kotiin palautumaan. Tarvitaan keinoja myös työpaikalle. Tiedämme varmasti myös jokainen, että parhaat ideat eivät synny 8-16 välillä vaan silloin kun ne syntyvät, kenties suihkussa, lenkillä, saunassa tai vaikka salilla.

Rohkeasti hyvinvointi edellä

Nämä faktat tietäen päätimme Smartumissa kokeilla jotain uutta ja erilaista. Meidän tarjoama paketti henkilöstölle sisältää täysimääräisesti kaikki Smartumin omat edut: liikunta-, kulttuuri-, hieronta-, työmatka- ja lounasedut sekä vuoden 2019 alusta myös yli sata tuntia työaikaa liikuntaan ja kulttuuriin vuodessa työntekijää kohti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jokainen työntekijä saa harrastaa liikuntaa tai kulttuuria 3 tuntia viikossa ja saa siitä palkkaa. Jokainen on vastuussa omista liikuntatunneistaan. Tämä kuulostaa todella paljolta, mutta voin kertoa, että tulokset ovat olleet huikeita. Tämä paketti vähensi muun muassa sairauspoissaolojamme lähes 20% sekä yrityksen tulos parantui merkittävästi edelliseen vuoteen verrattuna.

Ilmarisen teettämän henkilöstön työvire kyselyn tulokset puhuivat myös kokeilun puolesta. Työn merkityksellisyys, luottamus, yhteisöllisyys, kyvykkyydet sekä suunta koettiin kaikki olevan erinomaisella tasolla – siis ei hyvällä, vaan erinomaisella tasolla. Työntekijämme kokevat, että kannamme ympäristö- ja sosiaalisen vastuun työnantajana sekä olemme aidosti kiinnostuneita ihmistemme hyvinvoinnista.

Tulokset hämmästyttävät osaltaan meitä itseämmekin. 70% henkilöstöstä kertoi lisänneensä liikuntaa elämään edun myötä, 100% arvostaa tätä etua sekä 98% kertoo, että voi nyt terveytensä puolesta hyvin. Tukemalla työstä palautumista esimerkiksi tällä tavoin, voimme kaikki yhdessä paremmin, vaikka samaan aikaan teemme kovasti töitä ja tulokset kasvavat.

Työntekijäkokemuksen merkitys kasvaa

Työntekijäkokemus ja sen rooli organisaation menestyksessä tulee kasvamaan. Toki työntekijäkokemus on suuri kokonaisuus, joka sisältää muutakin, kuin etuja. Me Smartumilla olemme tehneet paljon työtä luottamuksen, johtamisen, vuorovaikutuksen, yhteisen kielen, työn tekemisen tapojen sekä rohkeuden eteen. Meillä käydään läpi suurta digitaalista muutosta, joka koskee liiketoimintaa, brändiä ja työkulttuuria. Muutostahti on ollut kova ja työntekijät kovilla. Loppujen lopuksi kyse on välittämisestä ja luottamuksesta.

Kun ihmiset kokevat, että heihin luotetaan ja heistä välitetään, he antavat enemmän. Kokeilumme on lisännyt Smartumilla yhteen hiileen puhaltamista ja työntekijöillä on ollut enemmän aikaa pysähtymiselle. Uskonkin, että menestyneet yritysbrändit tarjoavat tulevaisuudessa muunkinlaisia etuja kuin palkkaa. Ihminen ei ole robotti, jokainen tarvitsee pysähtymisen ja ajattelemisen hetkiä. Osa haluaa valita, milloin tekee tehokkaimmin työnsä.

"Me Smartumilla uskomme siihen, että emme voi ennustaa tulevaisuutta, mutta voimme yhdessä luoda sen."

Emme voi ajatella ihmistä vain kuluna. Jos sinulla on kaksi työntekijää, jotka saavat saman verran palkkaa, niin kuitenkin onnellinen ja hyvinvoiva ihminen voi tuottaa jopa kaksinkertaisesti sen mitä stressaantunut sekä tyytymätön työntekijä. Palkka on aina investointi ihmiseen. Työntekijäkokemukseen panostamalla voimme saada maagisia tuloksia aikaiseksi, joita on jopa mahdoton ennustaa. Me Smartumilla uskomme siihen, että emme voi ennustaa tulevaisuutta, mutta voimme yhdessä luoda sen. Vaatii rohkeutta luottaa ihmisiin – mutta se on sen arvoista, uskokaa pois.

Suvi Widgrén
Smartumin vt. toimitusjohtaja (08/2020 asti)

 

Näyttökuva 2020-4-30 kello 10.02.22

Oivalla, miten työelämästä tehdään inhimillisempi

Elämme työssä ja työmme kautta, joten työn tulee toimia merkityksellisen elämän mahdollistajana, ei rajoittajana. Ne yritykset, jotka toimivat hyvän elämän mahdollistajina ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukijoina, porskuttavat tulevaisuudessa.

Smartum teetti loppuvuonna 2018 Työssä elämisen tutkimuksen, jossa tutkittiin mm. työn ja henkilökohtaisen elämän yhteensovittamista sekä työelämän inhimillistymistä. Olemme koonneet yrityspäättäjille oppaan tutkimustuloksista. Tilaa opas ja oivalla, miten työelämästä tehdään inhimillisempi.