pyöräily hyvinvointi

Smartum ja Vaana yhdistävät voimansa suomalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi


Smartum ja Vaana yhdistävät voimansa vuoden 2022 aikana. Yhdistyvä yhtiö kehittää hyvinvointiin, terveyteen ja työkyvyn edistämiseen liittyviä palveluja, jotka yhdistävät palveluiden käyttäjät, tuottajat ja rahoittajat.

Yhdistymisen myötä Smartumin ja Vaanan asiakkaille pystytään tarjoamaan entistä kattavampi ja monipuolisempi valikoima suomalaisten hyvinvointia, työkykyä ja kokonaisvaltaista terveyttä edistäviä palveluita.

Smartum on 26-vuotias Suomen ensimmäinen työsuhde-eturatkaisujen tarjoaja. Vaana on ollut uranuurtaja palvelusetelimallin vakiinnuttamisessa osaksi kuntien sote- ja varhaiskasvatuspalveluiden järjestämistä. Yhtiöiden laajemmin tunnettuja palveluita ovat palveluseteli sekä liikunta- ja kulttuuri-, hieronta-, lounas- ja työmatkaetu. Smartumin ja Vaanan palveluja käyttää yli miljoonaa suomalaista.

Muutos ei vaikuta voimassa oleviin sopimuksiin eikä Smartum Oy:n tai Vaana Oy:n asiakkaiden asemaan, eikä edellytä asiakkailta toimenpiteitä.

Kristiina Lindh Vaanan vt. toimitusjohtajaksi

Minna Palhamo siirtyy Vaanan toimitusjohtajan tehtävästä johtotehtäviin kestävän kehityksen toimialalle 1.6.2022 alkaen. Vaanan vt. toimitusjohtajana toimii toistaiseksi Smartumin toimitusjohtaja Kristiina Lindh.

Lisätietoa: Smartum Oy:n hallituksen puheenjohtaja Aarne Aktan, puh. 040 342 4440 ja toimitusjohtaja Kristiina Lindh, puh. 050 440 0308, kristiina.lindh@smartum.fi

Smartum on suomalainen perheyritys, joka on edistänyt yksilöllistä hyvinvointia jo vuodesta 1995 lähtien. Yli 13 000 työnantaja-asiakasta tarjoaa henkilöstölleen Smartumin hyvinvointietuja, joiden piirissä on lähes 700 000 työntekijää. Smartumin valtakunnallinen kumppaniverkosto koostuu yli 28 000 yrityksestä, joissa maksun voi kuitata Smartum-maksuvälineillä.

Vaana on suomalainen perheyritys, joka on ensimmäisenä toimijana kehittänyt sähköistä palveluseteliä vuodesta 2009 alkaen. Vaanan palveluita käytetään yli 60 kunnan alueella ympäri Suomen sote- ja varhaiskasvatuspalveluissa.