SmartumPayn kirjautumispalvelu on uudistumassa lähiviikkojen aikana. Lue lisää aiheesta täältä.

Smartum joogaaja kotona

Jatkamme vuoden 2021 aikana vanhenevien saldojen voimassaoloaikaa vuoden 2021 loppuun

Smartum-etujen käyttömahdollisuudet ovat yhä rajalliset koronapandemian vuoksi, joten päätimme jatkaa kaikkien vuoden 2021 aikana vanhenevien saldojen voimassaoloaikaa vuoden loppuun saakka. 

Me Smartumilla haluamme, että etujemme käyttäjät voivat edistää hyvinvointiaan itselleen mieluisalla tavalla, kunhan pandemia hellittää. Pidensimme aiemmin tammi-maaliskuussa vanhenevien saldo-etujen voimassaoloaikaa kesäkuun loppuun saakka, mutta etujen käyttömahdollisuudet ovat edelleen rajalliset, joten päätimme jatkaa kaikkien tänä vuonna vanhenevien saldo-etujen voimassaoloaikaa 31.12.2021 saakka.

Saldo-etujen voimassaolon pidentämisen johdosta jokainen voi käyttää hyvinvointietujaan juuri itselleen mieluisimmalla tavalla sitten, kun siihen on paremmat mahdollisuudet. Etujen uudet vanhenemisajat näkyvät kaikille edunkäyttäjille viimeistään 31.3.2021 mennessä. Voit kätevästi tarkistaa uudet vanhenemisajat SmartumPay-sovelluksesta tai verkkopalvelusta

Monta turvallista tapaa Smartum-etujen käyttöön

Smartumin etuja voi käyttää koronaturvallisesti myös etänä ja ennakkoon. Tekemistä löytyy joka lähtöön – voit esimerkiksi käyttää kulttuurisaldoasi elokuvalippuihin Finnkinon verkkokaupassa. Verkosta saat kätevästi hankittua myös Museokortin tai liput kesän festareille.

Lounassaldoasi voit käyttää vaikkapa Woltin verkkosivuilla ja tilata herkut suoraan kotiovelle.

Liikuntasaldoasi voit hyödyntää turvallisesti vaikkapa laskettelemalla, lumikenkäilemällä tai online-joogailemalla.
Kurkkaa verkkosivuiltamme päivittyvä lista kaikista kontaktivapaista tavoista etujemme käyttöön, ja löydä oma tapasi lisätä hyvinvointiasi Smartum-eduilla!