ihmisiä-nurmikolla

Asiakascase Diakonissalaitos: Työntekijöiden hyvinvointi näkyy viivan alla

Diakonissalaitoksella vaativan työn tuomiin haasteisiin on vastattu työhyvinvointiin panostamalla. Monipuolisten hyvinvointitoimenpiteiden ansiosta työhyvinvointi-indeksi on ampaissut kasvuun, ja työntekijät viihtyvät työssään entistäkin paremmin. Millaisia tekoja hyvinvoinnin taustalta löytyy?

Yleishyödyllisellä säätiöllä on pitkät perinteet – Diakonissalaitos on ollut toiminnassa jo yli 150 vuotta. Yhteiskunnalliseen Diakonissalaitos-konserniin kuuluu säätiön alaisuudessa toimiva Rinnekoti sekä tytäryhtiö Diakonissalaitoksen Hoiva. Diakonissalaitos tekee vaikuttavaa sosiaali- ja terveystyötä muun muassa päihde-, vammais- ja muun hoitotyön parissa.

– Näemme työhyvinvoinnin kokonaisuutena, jonka edistäminen vaatii useita erilaisia toimenpiteitä. Viime aikoina olemme panostaneet osaamisen kehittämiseen osana työntekijöiden hyvinvointia, kertoo Diakonissalaitoksen hyvinvointijohtaja Nina Leppäkangas.

Leppäkangas aloitti Rinnekodin henkilöstöjohtajana vuonna 2017. Vuoden 2020 alussa Rinnekoti fuusioitui Diakonissalaitokseen, jolloin Leppäkangas siirtyi koko Diakonissalaitoksen hyvinvointijohtajaksi. Rinnekoti tarjoaa asumis- ja päiväpalveluita kehitysvamma- ja autismikirjon henkilöille, ja muodostaa Diakonissalaitoksen suurimman liiketoiminta-alueen. Rinnekodissa hyvinvointiin on panostettu systemaattisesti jo useamman vuoden ajan.

– Olemme edistäneet työntekijöiden hyvinvointia monin eri keinoin. Meillä on käynnissä useita projekteja, joissa keskitymme muun muassa työturvallisuuteen, oppimiseen sekä oman hyvinvoinnin johtamiseen. Olemme parantaneet esimerkiksi työseurantatyökaluja sekä kasvattaneet Smartumin hyvinvointietujen määrää.

Hyvinvointi on strateginen valinta

Työntekijöiden hyvinvointia seurataan ahkerasti ja erilaiset hyvinvointitoimenpiteet ovatkin kantaneet hedelmää. Rinnekodin hyvinvointityö on osoittanut, että työntekijöiden hyvinvointia tukemalla esimerkiksi sairauspoissaoloja voidaan vähentää.

– Mittaamme onnistumistamme hyvinvoinnin saralla aktiivisesti. Seuraamme esimerkiksi sairaus- ja työkyvyttömyyspoissaoloja sekä työntekijöiden vaihtuvuutta. Kaksi kertaa vuodessa toteuttamassamme työhyvinvointikyselyssä viimeisellä kolmella kerralla työhyvinvointi-indeksimme on ollut 4⁄5. Tämä on erittäin hyvä tulos erityisesti hoiva-alalla ja suorittavassa työssä.

Rinnekodin hyvät tulokset ovat toimineet sittemmin esikuvana Diakonissalaitoksessa Rinnekodin siirryttyä säätiön alaiseksi.

– Rinnekodin hyvinvointitoimenpiteet ovat toimineet niin hyvin, että suurin osa on otettu käyttöön myös Diakonissalaitoksessa. Myös Smartum-etujen määrää kasvatettiin koko konsernissa Rinnekodin hyvien tulosten ansiosta.



Diakonissalaitoksessa tiedetään, että työntekijöiden hyvin- tai pahoinvointi näkyy viivan alla. Henkilöstön hyvinvointi onkin yksi Diakonissalaitoksen strategian kolmesta peruspilarista.

– Jos työntekijä ei voi hyvin, se voi pitkällä tähtäimellä käydä kalliiksi niin työnantajalle, työntekijälle kuin yhteiskunnallekin. Haluamme, että työntekijämme voivat hyvin niin töissä kuin kotonakin.

"Haluamme antaa työntekijöille mahdollisuuden huolehtia hyvinvoinnistaan yksilöllisesti."

Hyvinvoinnin tukeminen nähdään tärkeänä myös työntekijöiden sitouttamisen kannalta.

– Hyvinvointitoimenpiteiden ja kouluttautumismahdollisuuksien avulla autamme henkilöstöä myös motivoitumaan ja sitoutumaan työhönsä. Tällä alalla työntekijöiden sitouttaminen on erityisen tärkeää, sillä työntekijöiden suuresta vaihtuvuudesta kärsivät lopulta asiakkaat, joille tuttujen ihmisten pysyvyys on todella tärkeää.

Saumatonta yhteistyötä Smartumin kanssa

Diakonissalaitos työllistää noin 2300 työntekijää, joista yli 1800 tekee hoito- ja hoivatyötä. Alalle ominaisia hyvinvointihaasteita ovat erityisesti tuki- ja liikuntaelinvaivat, sillä työ on usein hyvin fyysistä ja vaativaa.

– Tarjoamme työntekijöille Smartumin liikunta- ja kulttuuri-, hieronta- tai työmatkaetuja. Painotamme liikuntaetua, sillä suorittavassa työssä fyysisen hyvinvoinnin tärkeys korostuu. Haluamme kuitenkin antaa työntekijöille mahdollisuuden huolehtia hyvinvoinnistaan yksilöllisesti. Valinnanvapaus on saanut kiitosta myös työntekijöiltä.

Rinnekoti otti Smartumin hyvinvointiedut käyttöönsä ensimmäistä kertaa vuonna 2014. Nykyään Smartumin sähköisiä hyvinvointietuja tarjotaan kaikille Diakonissalaitoksen työntekijöille yhteensä 300 euron edestä vuoden aikana.

– Smartumin edut ovat hyvin monipuolisia. Laaja hyvinvointiverkosto oli määräävä tekijä Smartumin valitessamme ja yhteistyö on ollut mutkatonta ja antoisaa. Smartumin asiantuntija on esimerkiksi käynyt meillä paikan päällä kertomassa hyvinvointieduista. Myös etujen käyttö on sujunut hyvin. Siirryimme vastikään SmartumPay-mobiilisovellukseen, joka on ollut tosi näppäräkäyttöinen.

Diakonissalaitos hyödyntää Smartum-etuja myös työntekijöiden spontaanissa palkitsemisessa: Smartumin paperinen liikunta- ja kulttuuriseteli on yksi tapa kiittää kollegaa erityisen hyvästä työstä.

– Palkintoja voidaan jakaa esimerkiksi tiimin kesken, jos joku on ylittänyt itsensä tai saanut hyvää palautetta. Palkitsemisesta tulee hyvä mieli tunnustuksen saajalle, mutta myös kiitoksen antajasta on mukavaa palkita työkaveria jollain konkreettisella.

Kuvat: Diakonissalaitos
Teksti: Kia Karvetti

Näyttökuva 2020-4-29 kello 11.11.16

Auta työntekijöitäsi voimaan paremmin

Tarjoa työntekijöillesi Smartumin hyvinvointietuja ja liity vetovoimaisten työnantajien ykkösjoukkoihin! Jokainen työhyvinvointiin sijoittama euro maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin.

Tarjoa henkilöstöllesi Smartumin hyvinvointietuja ja tue työntekijöitäsi juuri heille merkityksellisellä tavalla!

Tilaa nyt!