smartum

Kristiina Lindh Smartumin toimitusjohtajaksi

Työsuhde-etuja tarjoavan Smartum Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Kristiina Lindh. Lindhillä on pitkä ja monipuolinen kokemus asiakaskokemuksen, digitaalisuuden sekä dataohjautuvuuden kehittämisestä asiakasviestinnässä ja markkinoinnissa OP Ryhmässä ja SOK:lla. Hän aloittaa uudessa tehtävässään marraskuun 2020 alussa.

Kristiina Lindh siirtyy Smartumin toimitusjohtajaksi OP Ryhmästä, jossa hän on johtanut pankkiliiketoiminnan markkinointia ja asiakasviestintää. OP:lla vuodesta 2016 työskennellyt Lindh on johtanut agilen organisaatiokulttuurin muutosta työskennellen samalla määrätietoisesti työhyvinvoinnin kehittämiseksi. Hänen johdollaan markkinoinnin ja asiakasviestinnän asiakaslähtöisyys, dataohjautuvuus sekä automaatioaste ovat ottaneet isoja harppauksia. Ennen OP Ryhmää Lindh työskenteli SOK:lla johtaen mm. oman median kustannustoimintaa, digitalisointia ja kehittämistä.

kristiinalindh

Vuodesta 2018 alkaen Smartumia johtanut Suvi Widgrén jätti tehtävänsä elokuun 2020 lopussa. Sen jälkeen yhtiön väliaikaisena toimitusjohtajana on toiminut yhtiön CFO Martti Lehtinen.

”Toimialamme on ollut vastatuulessa koko tämän tuskaisen koronavuoden. Onneksi kesälomien jälkeen suunta on kääntynyt parempaan, ja syksyllä kaikki indikaattorit näyttävät parempaa kuin keväällä. Kristiina saapuu Smartumiin hyvään aikaan. Olemme todella iloisia, että saamme toimitusjohtajaksi henkilön, jolla on vahvasti asiakaslähtöinen ote sekä kokemusta menestyvän liiketoiminnan kehittämisestä. Hän on myös osoittanut pystyvänsä edistämään työyhteisön hyvinvointia muutosprosessin keskellä”, kertoo Smartumin hallituksen puheenjohtaja Aarne Aktan.

Yksilöllisyys korostuu hyvinvoinnin tukemisessa

Smartum on suomalainen perheyritys, joka on edistänyt työntekijöiden yksilöllistä hyvinvointia vuodesta 1995 alkaen. Viime vuosien aikana Smartumissa on uudistettu yrityskulttuuria ja työskentelytapoja sekä otettu iso harppaus digitaalisten palvelujen kehittämisessä.

”Olen nähnyt lukemattomat kerrat käytännössä, että liiketoiminnan kovinta ydintä ovat hyvinvoivat ihmiset. Smartumissa on tehty tämän eteen töitä jo neljännesvuosisata, ja onkin mahtavaa päästä työskentelemään suomalaiseen perheyritykseen, jonka toimintaa ohjaa vahva usko hyvinvoinnin merkitykseen yksilön, liiketoiminnan ja yhteiskunnan menestyksen mahdollistajana. Olen vaikuttunut siitä ammattitaidosta ja intohimosta, jolla Smartumissa on kehitetty palveluita ja yrityskulttuuria. Meillä on vahva pohja, jolle rakentaa uusia keinoja yksilöllisen hyvinvoinnin edistämiseen”, kertoo Kristiina Lindh.

Isoja linjamuutoksia ei uuden toimitusjohtajan myötä ole tiedossa, vaan Smartumissa jatketaan työtä yksilöllisen hyvinvoinnin eteen. Viime vuoden aikana yhtiössä on tehty asiakkaiden kanssa tiivistä yhteistyötä, jonka pohjalta on syntynyt uusi palvelu nimeltään SmartumPlus. Se tulee vastaamaan työnantajien toiveeseen tukea työntekijöidensä hyvinvointia aiempaa yksilöllisemmin, ja samalla se tekee työsuhde-etujen tilaamisesta, hallinnoimisesta ja käytöstä helppoa.

Tulevaisuudessa työhyvinvoinnin keinovalikoima tulee todennäköisesti kasvamaan, sillä muuttuva työ tuo mukanaan uudenlaisia haasteita. SmartumPlus tulee toimimaan myös alustana täysin uusien hyvinvointia tukevien keinojen tarjoamiselle.

”Nopeasti muuttuva työelämä – esimerkiksi etätyön, itseohjautuvuuden ja elinikäisen oppimisen trendit – tuovat uusia haasteita myös työhyvinvoinnin vaalimiseen. Yksilöllisten ratkaisujen tarve ja alan nopea digitalisoituminen kirittävät meitä kehitystyössä yhdessä asiakkaidemme kanssa”, toteaa Lindh.

Lisätietoja: Aarne Aktan, Smartum Oy:n hallituksen puheenjohtaja, +358 40 342 4440

Haastattelupyynnöt: Kristiina Lindh, +358 50 440 0308