Smartum language switcher

Ajankohtaista

24.04.2015
Suomalaiset työpaikat ovat kansainvälisessä vertailussa Euroopan huippuja monien työelämäkäytäntöjen osalta. Erityisesti innovointia tukevat toimintatavat ovat Suomen vahvuus.
20.04.2015
Smartumin blogissa hallituksemme puheenjohtaja kertoo miten hän itse lähti parantamaan rapistunutta kuntoaan. Loppujen lopuksihan kaikki alkaa oman pään sisältä ja oman ajatusmaailman kääntämisestä uudenlaiseksi.
23.03.2015
Ulos lähteminen ja käväisy Vanhassa kauppahallissa. Kävelykierros Aleksanterinkadulla. Apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin pysähtymisen keinot ovat yksinkertaisia ja konkreettisia.
20.03.2015
Smartumin Elämyksiä etsimässä –kuvakilpailu on saatu hienosti päätökseen ! Kaikkien osallistuneiden kesken arvottiin 200 euron Smartum Liikunta- ja kulttuuriseteli-paketti.
04.02.2015
SmarTuumii – havaintoja hyvinvoinnista on Smartumin blogi, jossa käsitellään hyvinvointiin liittyviä aiheita eri kanteilta katsottuna.
12.01.2015
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kehittämispäällikkö Risto Kaikkonen uskoo, että esimerkiksi työurien pidentämistä pohdittaessa suurin reservi ja potentiaali on huonompiosaisissa väestönryhmissä, kuten työttömissä.
09.01.2015
Smartum on mukana European Business Awards 2014/2015 -finaalissa. Katso kilpailuvideomme ja käy äänestämässä!
17.12.2014
Katso miten olemme yhdessä edistäneet suomalaista hyvinvointia. Tykkää videosta Facebook-sivuillamme 31.12.2014 mennessä ja osallistu samalla arvontaan.
16.12.2014
Smartum Oy on taloudellisen suorituskykynsä perusteella luokiteltu menestyjäyritykseksi.
08.12.2014
Hankkeen tavoite on rakentaa Suomen työelämästä Euroopan paras vuoteen 2020 mennessä. Blogikampanjassa eri organisaatiot kertovat eri näkökulmista, mitä ne tekevät paremman työelämän eteen.

Sivut