Smartum language switcher

Smartum Oy jakautui kolmeen yhtiöön

Smartum jakautui 1.3.2017 kolmeen yhtiöön: Smartum Oy, Palvelutili Oy ja Arantio Oy. Kaikki yhtiöt jatkavat Hyökyvaarojen perheyhtiö The Orange Companyn omistuksessa. Näistä Smartum keskittyy jatkossakin työelämän hyvinvointipalveluihin.
 
Smartum keskittyy jatkossakin työelämän hyvinvointipalveluihin.
”Smartumiin on vuosien varrella syntynyt kolmea erilaista osaamista: työelämän hyvinvointiin liittyvät ratkaisut, julkisen sektorin palveluseteli -liiketoiminta sekä yhtiön vahvaksi ydinosaamiseksi muodostunut kohdennettu maksuprosessointi”, sanoo The Orange Companyn ja Smartumin hallituksen puheenjohtaja Jarmo Hyökyvaara ja jatkaa "jakautumiseen päädyttiin, jotta yhtiön liiketoimintojen kasvu saa parhaat mahdolliset eväät."
 
Aikanaan liikuntasetelin kehittänyt ja erityisesti liikunta-, kulttuuri-, lounas- ja työmatkaeduistaan tunnettu Smartum Oy jatkaa työelämää tukevien hyvinvointipalveluiden kehittämistä. Palvelutili Oy keskittyy palveluseteliliiketoimintaan ja Arantio Oy tuottaa tilinhallinnan pilvipalveluita. Itsenäisinä toimijoina ja omien toimitusjohtajien alaisuudessa yhtiöillä on entistä paremmat edellytykset kehittää toimintaansa ja palvella asiakkaitaan.
 

Smartumin verkkosivuilla uudistuksia

Jakautumisen myötä Smartumin verkkosivut palvelevat entistä paremmin työsuhde-etujen piirissä olevia asiakkaita; työnantajia, etujen käyttäjiä ja palveluntuottajia. Sivustolla on tehty pieniä muutoksia ja niitä kehitetään edelleen vuoden aikana. Julkisen sektorin palveluseteli sai samalla oman sivuston osoitteeseen palveluseteli.fi.
 
 
Smartumin asiakkaille, käyttäjille ja palveluntuottajille jakautumisesta ei aiheudu muutoksia.