Smartum language switcher

Nostetaan Suomi plussalle

Smartum  on vahvasti mukana Suomen pitkäikäisimmän alkuperämerkin, Avainlipun juhlavuodessa. Avainlippu juhlii kevään ja kesän aikana viisikymppisiään ”Nostetaan Suomi plussalle”-teemalla eri puolilla Suomea. Myös kuluttajat kutsutaan mukaan juhlavuoden viettoon ja nostamaan Suomea plussalle.

– Meille Avainlippu on tärkeä ja haluamme tuoda vahvasti esille, että Smartum on suomalainen perhe- ja palveluyritys, jonka tuotteet ja palvelut ovat 100 % kotimaisia. Meillä on iso työllistävä vaikutus välillisesti niin työnantaja-etujen kuin palvelusetelin kautta. Kun työnantajat, työntekijät ja kunnat käyttävät palveluitamme, tuetaan samalla suomalaista työtä niissä 10 000 yrityksessä, jotka vastaanottavat Smartum-maksuvälineitä, toteaa Smartumin toimitusjohtaja Maarit Hannula.

Avainlippu-merkki on auttanut kuluttajia tunnistamaan Suomessa valmistetut tuotteet jo kunnioitettavan 50 vuoden ajan. Tänä päivänä merkki voidaan myöntää myös Suomessa tuotetuille palveluille.

Suomalaiset ovat ottaneet Avainlippu-merkin omakseen, sillä Suomalaisen Työn Liiton teettämän tutkimuksen mukaan 92 prosenttia kaikista suomalaisista tuntee merkin erittäin tai melko hyvin. Yli kaksi kolmasosaa suomalaisista myös sanoo, että Avainlippu vaikuttaa heidän ostopäätöksiinsä joko erittäin tai melko paljon.

– Avainlippu-merkin 50-vuotisjuhlavuosi osuu haastavaan, mutta tärkeään aikaan suomalaisen työn ollessa tienhaarassa. Haluamme Avainlipun juhlavuonna muistuttaa työn ilosta ja rohkeudesta sekä siitä, että jokaisen on helppo vaikuttaa omilla valinnoillaan suomalaisen työn tulevaisuuteen – yhdessä voimme nostaa Suomen plussalle. Meillä on maassa hienoa osaamista, mistä Avainlippua kantavat yli 2 000 yritystä kertovat, Brand Manager Reetta Mentu merkkiä hallinnoivasta Suomalaisen Työn Liitosta kertoo.

Juhlahumua Suomen suvessa

Avainlipun juhlavuosi nähdäänkin Suomalaisen Työn Liitossa hyvänä ajankohtana kääntää katseita suomalaiseen osaamiseen sekä Avainlippuun, ja tämä aloitetaan huhtikuussa vietettävällä suomalaisella viikolla.

– Kesällä kierrämme Suomea kohtaamassa kuluttajia yhdessä juhlavuoden kampanjassa mukana olevien yritysten kanssa, Mentu kertoo.

Juhlavuoden kumppaneina ovat Avainlippua kantavat tuotteet ja palvelut ABC, UPM BioVerno, RAY, Pingviini, Piltti, Smartum ja Diacor. Ympäri Suomea järjestettävissä tapahtumissa mukana kulkee merikontista rakennettu Avainlippu-koti, jota ovat olleet rakentamassa muun muassa Topi-keittiöt, Tikkurila, Timberwise, Vallila, Genelec, Solifer ja Cariitti.

Lisätietoa juhlavuodesta ja tapahtumakiertueesta, kilpailuja ja muuta kiinnostavaa löytyy juhlavuoden kampanjasivustolta osoitteesta suomiplussalle.fi.