Työ elämässä

Voisiko tänä vuonna vähemmän ollakin enemmän?

Onni oli viikonloppu mökillä. Talven keskellä. Lumi tuiskusi ulkona. Me hiihdimme umpihangessa, laitoimme takkaan tulen. Lämpö sulatti jäätyneet posket. Villasukat jalassa koko perhe möllötti samalla sohvalla ja joi kuumaa kaakaota.

Tämä tarina on tosi perheestäni viime viikonlopulta. Se tunne oli täynnä todellista onnea. Siihen riitti läsnäolo, kiireettömyyden tunne. Perheen yhteinen hetki. Miksi tuollaisia hetkiä on niin vaikea järjestää enemmän? Miksi arki tuntuu täyttyvän kaikesta sälästä?

Elätkö elämääsi vara-akulla?

Minulla on aktiivinen sosiaalinen elämä, paljon ystäviä ja sukulaiset ovat läheisiä. Käyn töissä viikoittain toisessa kaupungissa ja työkalenteri on suunniteltu hyvin tarkkaan. Perheessämme harrastetaan liikuntaa, mutta ei fanaattisesti, ei missään harrastusseurassa. Aikataulut eivät määrittele vapaa-aikaamme. Olen ollut koko ikäni aika itsekäs puhuttaessa perheen yhteisestä ajasta. Ensin on perhe ja sen jälkeen tulevat kaikki muut. EI:n sanominen on siis todella pitänyt opetella. Ensimmäiset kerrat tuntuivat pahalta, mutta kun perheemme sai voimia yhteisestä kiireettömästä ajasta, niin EI:n sanomisesta on tullut aina vain helpompaa.

Voisiko tämä vuosi mennä teemalla ”vähemmän on enemmän”?

Kauhulla aina välillä seuraan, kuinka usean perheen harrastuksista on tullut kaiken määrittävä tekijä. Väsymys ihmisten kasvoilta paistaa vahvana. Kuskailua edestakaisin harrastuksiin ja tietenkin omat menot päälle. Suorituskeskeinen elämä ei jaksa kantaa pitkälle. Muutama vuosi jaksetaan painaa, kunnes lasten kotiosoitteet tuplaantuvat, kun vanhemmat pahimmillaan hakevat hetken levähdystä eroamalla. Tämä on tietenkin ääripää, mutta valitettavan monelle perheelle karu totuus. Jos tunnut itse elävän kokoajan vara-akulla, niin olisiko syytä hidastaa ja jopa pysähtyä ja katsoa itseä hetkeksi peiliin? Voisiko tämä vuosi mennä teemalla ”vähemmän on enemmän”?

Uskallatko luopua?

Mitäpä jos uskallettaisiin luopua? Luopua asioista, joista on kalenterimerkintä. Se vaatii rohkeutta. Se vaatii itsekkyyttä ja se vaatii ennen kaikkea ymmärrystä siitä, mikä sinulle ja perheellenne on oikeasti hyväksi ja mikä ei.

Olen itse elänyt elämääni teemalla “vähemmän on enemmän” jo vuosia. Olen karsinut tavaroista ja vaatteista, menoista ja ystävistäkin. Ei jokaisille synttärikekkereille ole pakko osallistua. Joka toisen viikonlopun on oltava tyhjä, jolloin perheessämme ei tapahdu mitään. Siirsimme TV:n yläkertaan, jolloin aikaa vapautui valtavasti. En ole kahteen vuoteen seurannut mitään ohjelmaa, vaan silloin tällöin viikonloppuna valitaan perheen kanssa Netflixistä joku hyvä leffa tai sarja. Sen sijaan nykyään tulee useammin otettua kirja käteen. Olen mielestäni aikaansaava, mutta osaan myös laiskotella. Viikonloppuisin päiväunet ja pitkät aamut ovat parhaita. Kodissa vallitsee järjestys, mutta villakoiria saattaa silloin tällöin vilahtaa sohvan alta. Pyykkiä pestään silloin, kun pakko ja kaupassa käydään koko perheen voimin kerran viikossa. Mieheni rakastaa kaupassa käyntiä ja systemaattisesti etenee hyllyltä toiselle vertaillen kilohintoja, kun tyttäreni kanssa suuntaamme suosiolla leluosastolle tai sisustushyllyille haaveilemaan. Välillä mekin saamme jonkun heräteostoksen läpi ostoskoriin.

Meillä on vain aikaa ja kiire on vain asenne, jota sinulla on valta muuttaa.

Ole siis armollinen itsellesi. Nauti myös elämästä. Älä ota kaikkea niin vakavasti. Itse rakastan Peppi Pitkätossu -filosofiaa. Elämässä pitää välillä olla myös vinksin vonksin ja heikun keikun. Eikö ole ihana herätä välillä aamuun ja miettiä, mitä sitä tänään tekisikään? Olisiko kiva mennä pulkkamäkeen perheen kanssa ja kieriä alas mäkeä, niin että pää menee pyörryksiin?

Loppujen lopuksi onnellisena ja tasapainoisena ihmisenä olet kaikista aikaansaavin. Mitäpä jos alkaisit harrastaa elämää tänä vuonna? Muista, että meillä on vain aikaa ja kiire on vain asenne, jota sinulla on valta muuttaa.

Suvi Widgren,
Smartumin vt. johtaja