Työ elämässä

Saisiko olla: 70-vuotinen työura?

Tämän tekstin innoittajina ovat kaksi upeaa työkaveria aiemmasta työyhteisöstä, Ritva ja Heikki.

Elämme aktiivisina pidempään, ja samaan aikaan lievästi yli viisikymppinen luokitellaan työelämässä senioriksi, määritelmällisesti siis varhais-seniiliksi. Tänä vuonna Suomeen syntyvistä tyttölapsista merkittävä osa tulee elämään satavuotiaiksi, pojatkin touhuavat ysikymppisiksi. Suostuvatko he työelämään, joka olettaa heidän siirtyvän varsin pian puolivälin jälkeen kiltisti odottelemaan kuolemaa? Kansantalouden näkökulmasta heitetään holtiton määrä elämänkokemuksesta kumpuavaa tuottavuutta täysin ennenaikaisesti laakereilleen. Moni yksittäinen ihminen haluaisi jatkaa, niin osaamisen periyttämisen, yhteisöön kuulumisen, kuin lisätienestin hankkimisenkin näkökulmista.

Minkä pitäisi muuttua, että ihmiset voisivat kantaa valitsemansa kokoisen korren yrityksiin ja työyhteisöihin vaikkapa kasivitosina?

Merkittävässä osassa yrityksissä suhtaudutaan ihmisiin tuotannontekijöinä, joita käytetään niin kauan kuin päivityksiä saa ja kierrosluku yltää nuorimpien tasolle. Sen jälkeen haetaan kaupasta tuoreempi malli ja tönäistään lankapuhelinsukupolven edustaja yhteiskunnan harteille. Siispä ihmiskuvan on yrityksissä muututtava huomioimaan ihminen yksilönä, hyväksyttävä se tosiasia, että elämä tapahtuu myös työssä. Ihmisellä on eri elämän vaiheissa erilaiset motivaatiotekijät ja mahdollisuudet purkaa niitä työhön sekä siihen elämän osaan, joka tapahtuu työn ulkopuolella.

Ajattelen, että työ itsessään, ja yhteisö, jossa arkemme pakerramme, on itseasiassa tärkeämpi, kuin uskallamme ääneen sanoakaan. Ihminen on laumaeläin ja, jos firman missio ei liekkeihin leimautakaan, niin kuuluminen porukkaan on peijakkaan tärkeää. Toki on helppoa viisastella Ruttopuiston reunan viilennetystä toimistotilasta, smoothie kädessä aamutreenin jälkeen. Moni työ on ja tulee olemaan fyysisesti raskasta, eikä raaka-ainekerääjän jalka välttämättä juuri yli kuudenkympin Scanian ohjaamoon nouse. Siispä pitäisi olla sekä haluttavaa että mahdollista tuon jälkeen hyödyntää kertynyttä tai kokonaan uutta osaamista kokonaan uudessa työroolissa. Ilman pakkoa, osana yhteiskuntaa.

Lopulta on määriteltävä työ uudelleen. Työ ei ole rangaistus, jota kärsitään toivossa, että elämä tapahtuisi sen jälkeen, vapaana työn ikeestä. Työ voi tapahtua yrityksessä, yrittäjänä tai ns. kolmannella sektorilla. Työn tuottavuutta ei voi enää mitata läsnäolotunneilla. Työ voi olla merkityksellinen osa 7-kymppisen elämää, kun sallitaan poimia rusinat työelämän pullasta esimerkiksi vapaina työaikoina - ja vain pimeimpänä vuodenaikana.

Vastineeksi firma ja työyhteisö saa valtavan määrän elämän kokemusta, verkostoja, osaamista - asioita, joita kertyy vain pitkän matkan myötä.

Tommi Rytkönen
toimitusjohtaja
Smartum Oy