Työ elämässä

Palkitseminen on pop!

Työelämässä palkitseminen on taitolaji. Parhaimmillaan onnistunut palkitseminen motivoi, sitouttaa ja tekee työstä innostavaa sekä houkuttelevaa. Palkitsemisella on tutkimuksienkin mukaan myönteisiä vaikutuksia; työtyytyväisyyden lisäksi ne parantavat tuottavuutta ja yhteistyötä. Jos kultakello palvelusvuosilahjana tuntuu vanhentuneelta palkitsemistavalta, niin alla listattuna muutama persoonallisempi idea!

Saa käyttää luovuutta

Nykyaikaisissa palkitsemistavoissa korostuu hauskuus, luovuus ja joustavuus. Vuosittainen gaala tai juhla, jossa jaetaan palkintoja onnistumisista lisää myös yhdessäoloa ja tiimihenkeä. Itsensä ylittämiseen tähtäävä työnantaja voi tarjota koko henkilökunnalle yhteisen haasteen, joka on itsessään jokin kiinnostava ja palkitseva kokemus, esimerkiksi kaupunkiseikkailu, vuorikiipeily tai mikä vaan maan ja taivaan väliltä.

Mitä jos hyvästä mokasta saisikin palkinnon, joka kokoaa tiimin yhteen kömmähdyksen käsittelemiseksi?

Erilainen tapa palkita on myös muistaa huumorilla silloin, kun joku mokaa. Kun virheitä ei pelätä, ihmiset uskaltavat enemmän; mitä jos hyvästä mokasta saisikin palkinnon, joka kokoaa tiimin yhteen kömmähdyksen käsittelemiseksi?

Lomamatka palauttaa ja palkitsee

Entä jos stressaavasta ja haastavasta projektista palkittaisiinkin tavalla, joka varmasti tukisi vapaa-ajan palautumista ja auttaisi työn ja henkilökohtaisen elämän tasapainoilussa? Työntekijälle tai vaikka työntekijän koko perheelle kustannettu lomamatka tukee työkykyä ja palauttaa varmasti työssä kuormittunutta ihmistä.

Koko henkilökunnan työhyvinvointia ja innostusta voi ylläpitää työpaikan yhteisellä ulkomaanmatkalla. Matka voidaan järjestää esimerkiksi iänikuisten pikkujoulujen sijaan ja siihen voi halutessaan yhdistää myös koulutusta yhdessäolon ja palautumisen lisäksi.

Muista yksilöllisyys

Kun työpaikka on mukana merkkipäivien juhlinnassa ja muistaa työntekijää erilaisissa elämäntilanteissa, tuntuu palkitseminen myös henkilökohtaisemmalta. Lahjan valinnassa kannattaakin miettiä saajan persoonallisuutta. Himoliikkuja kiittää varmasti lahjakortista urheiluliikkeeseen, kun taas herkuttelijaa ilahduttaa ravintolaillallinen. Lahjaa osaakin arvostaa enemmän, kun sitä on aidosti mietitty saajan näkökulmasta. Yhtenäinen linja palkitsemisessa palveleekin usein vain harvaa lahjan vastaanottajaa.

Vapauta osa työajasta työntekijöiden omien projektien ideointiin – tästä voi kehittyä yllättäviä, luovia tuloksia.

Kehitä ja kuuntele

Hyvä työnantaja tarjoaa työntekijöilleen mahdollisuuden kehittyä jatkuvasti. Henkilökohtaiset kehittymismahdollisuudet kertovat arvostuksesta ja sitouttavat ihmisiä. Työnantajan kustantama, työntekijää kiinnostava koulutus tai kurssi voikin antaa rahapalkkiota enemmän arvoa molemmille. Mikäli haluaa tukea uusien ideoiden kehittämistä ja henkilöstön innovatiivisuutta, voi osan työajasta vapauttaa työntekijöiden omien projektien ideointiin – tästä voi kehittyä yllättäviä, luovia tuloksia. Palkitsemisjärjestelmä kannattaakin aina suunnitella henkilöstön kanssa ja ottaa huomioon, mitä omat työntekijät oikeasti toivovat ja millainen palkitseminen heitä motivoi.

Emili Aulio
verkostotuottaja