Työ elämässä

Etätyö ei ole uusi musta

Me Smartumilla tutkimme tämän päivän työelämää. Tutkimuskysymyksiimme vuoden 2018 loppupuolella vastasi yli 400 asiantuntijatyöntekijää ja yli 200 asiantuntijayrityksissä työskentelevää esimiestä ja päättäjää. Saimme mielenkiintoisia tuloksia mm. etätöistä. Vain kolmasosassa työpaikoista on jo rajaton etätyömahdollisuus ja joka seitsemännessä työpaikassa etätyö ei ole lainkaan mahdollista. Tämän lisäksi 40 % työnantajista haluaa ilmoituksen etätyöskentelystä etukäteen. Kysymys kuuluukin, että miksi näin?

Etätöissä kyse on nimenomaan luottamuksesta. Meillä Smartumilla ei rajoiteta etätyöskentelyä. Me uskomme tuloksiin ja luotamme tekijöihimme. Kun kaikilla on yhteinen päämäärä ja yhteiset arvot, joiden mukaan toimimme, niin työn tekemisen ajalla ja paikalla ei ole merkitystä. Toki on niitä hetkiä, jolloin läsnäolo on merkityksellistä ja silloin puhutaan vuorovaikutuksesta. Mutta siksipä myös kirjallisen viestinnän merkitys korostuu, koska tänä päivänä viestimme paljon ilman fyysistä konktaktia.

Seuraavaksi lähden kunnolla sukeltamaan omaan etätyöpäivääni, joka on hyvin pitkälti perustyöpäiväni. Tässä eräs maanantainen etäpäiväni teillekin nähtäväksi.

06.00 Herätys. Laitan kahvin tippumaan, avaan työkoneen ja vastailen sähköposteihin. Tsekkaan kalenterin ja teen viikon suunnitelman kaikesta, mitä pitää saada aikaan.

07.30 Perhe herää. Tehdään yhdessä aamutouhuja, aamupalaa, vaatteiden kanssa säätämistä ja arjen aikataulujen sumplimista.

08.30 Lähden kuntosalille. Kävelen salille ja nautin luonnon äänistä. Työasiat pyörivät mielessä, myönnettäköön.

08.45 Korvanapit soimaan ja alkulämpö juoksumatolla. Salilla alkaakin aamujoogatunti, johon päätän osallistua. Jooga pitkän tauon jälkeen tekee ihmeitä. Koen suurta kiitollisuuden ja onnen tunnetta elämästä yleensä.

10.00 Kotona jälleen ja aamupalaa koneeseen. Avaan koneen ja aloitan työskentelyn.

13.30 Työnimu vei mennessään. Sain tehtyä suuren suunnittelukokonaisuuden valmiiksi. Olin sulkenut viestintävälineet siksi aikaa ja koin onnistumisen tunnetta, kun sain jotain todella valmiiksi. Kaivan kaapista lounasta ja selaan samalla Slackin, WhatsAppin, Messengerin, Twitterin, Facebookin, Instagramin ja LinkedInin läpi. En ole ollenkaan yllättynyt, että jokaisesta kanavasta löytyykin viestejä, joihin vastata. Syön samalla ja chattailen ihmisille. Tämä ei ole järkevää, mutta yksin syöminen ei ole mun juttu ;)

14.30 Alkaa etäpalaveri, jossa otan yhteyden omalle konttorille. Käymme läpi yrityksemme työhyvinvoinnin tulokset yhteistyössä tutkimuksen tuottajan kanssa. Olen todella odottanut tuloksia, sillä ne antavat rehellistä palautetta siitä, kuinka olemme onnistuneet ja missä asioissa meidän pitää vielä kehittyä. Upeaa huomata, kuinka puolen vuoden työ jo näkyy. Niissä asioissa, joihin olemme puuttuneet, on tapahtunut jo merkittävää parannusta. Henkilöstö on nostanut samat asiat ja haasteet pöydälle, jotka itsekin olisin sille nostanut. Tämä antaa hyvää suuntaa sille, mihin meidän pitää keskittyä seuraavan puolen vuoden aikana.

15.30 Palaveri loppuu. Teen omat muistiinpanoni tuloksista. Hoidan vielä puheluita ja varaan kalenterista aikoja loppuviikolle. Ehdin hoitamaan vielä pari asiaa, ennen kuin lopetan hyvillä mielin viikon ensimmäisen työpäiväni.

16.45 Perhe kotona. Työpäivä päättyy. Tehdään ruokaa, syödään, läksyt, vaihdetaan kuulumiset ja siivoillaan kotia. Pelataan lautapeliä. (Voin muuten lämpimästi suositella lasten Catan-peliä, joka on loistava aikuisillekin!) Meidän perheessä ei juurikaan harrasteta iltaisin. Mitä nyt mieheni käy Jypin peleissä ja maanantaisin tunnin sählyssä… Tänään kummitätini tulikin yllätyskyläilylle ja juodaan iltakahvit yhdessä.

20.30 Sänkyyn. Saatan lukea tai silloin tällöin seurata jotain hyvää sarjaa Netflixistä. Viimeistään klo 22 olen jo nukkumassa, sillä tiistaiaamuna herätys onkin jo 04.30, jolloin suuntaan Helsinkiin, missä vietän kolme päivää viikoittain konttorilla työskennellessä.

Päivän saldo

Liikuntaa 1,5 h
Työntekoa 8,5 h
Ruokailua 4 kertaa
Perheaikaa 5 h

Tänä päivänä tärkeintä on osata johtaa itseään.

Olen aina rakastanut tehdä töitä ja olen kokenut tekeväni merkityksellisiä asioita. Olen aina oppinut ja mennyt eteenpäin, eikä minulle ole koskaan ollut vaikeaa herätä arkiaamuun. Uskon, että suurimmista motivaatiotekijöistäni on ollut usein mahdollisuus valita työn aika ja paikka. En ole kasvanut tuntityöajatukseen, vaan tärkeintä on ollut saavuttaa tuloksia ja kokea tekevänsä merkityksellisiä asioita. Kun intohimo on mukana tekemisessä, niin tuloksia myös tulee. Tänä päivänä tärkeintä on osata johtaa itseään. Tietää oman työnsä tavoitteet, päivittää osaamistaan sekä huolehtia myös elämän tasapainosta unen, ravinnon ja liikunnan suhteen. Tärkein mittari on osata kuunnella itseään.

Suvi Widgren
Smartumin vt. toimitusjohtaja

Ei riitä, että töissä vain pärjätään tai jaksetaan. Ihminen ei ole robotti, vaan myös elää työssä. Tuon tunteen synnyttäminen vaatii täysin uudenlaista tapaa ajatella hyvinvointia. Tämän oivaltavat yritykset ovat voittajia tulevaisuudessa! #elämäätyöhön

Tilaa Smartumin Työssä elämisen tutkimustuloksista koottu ilmainen opas ja oivalla, miten työelämästä tehdään inhimillisempi!

Tilaa maksuton opas!