Asiakkaiden palvelusetelit leviävät laajalle tuottajajoukolle

Kun asiakkaiden palvelusetelin käyttöä tutkittiin, seurattiin asiakkaiden valintaa tuottajamarkkinoiden näkökulmasta. Tulosten analysointiajankohtana kuntien hyväksymiä tuottajia oli 184.

Tänä päivänä palveluntuottajaverkosto käsittää jo yli 250 palveluntuottajaa. Asiakkaiden valinnat tuottajien suhteen jakautuivat erittäin laajasti ja kaikista hyväksytyistä tuottajista 87% oli saanut palvelusetelistä asiakkaita. Parhaiten yksittäisen kunnan hyväksymistä tuottajista 100% on saanut asiakkaita ja heikoimmillaankin asiakkaat ovat jakautuneet 67%:n kesken. Luvut osoittavat, että lain mukaisesti valinta on annettu asiakkaille kunnissa.  Keskittyneitä markkinoita pelkääville tulos on huojentava. Asiakkaiden käyttäytymisessä ja valintaperusteissa ei ole yksittäistä ylitse muiden nousevaa tekijää. Käyttäytymistä näyttävät ohjaavan samanlaiset yksilölliset kuluttajavalinnat kuin muissakin palveluissa.

Tietoa tuottajista ja hinnoista voi tarkastella www.palveluseteli.fi -hakemistosta NAPPI_eteenpain_tekstissa kunta- ja palvelukohtaisesti.