Liikuntaseteli ja Kulttuuriseteli -viesti välittämisestä

Liikuntaseteli on jo pitkään paitsi tukenut omaehtoista harrastamista, ollut myös konkreettinen osoitus työntekijän hyvinvoinnista välittämisestä. Vuoden 2009 alusta myös työntekijän henkisen hyvinvoinnin tukeminen on entistä helpompaa, kun Kulttuurisetelin verovapaus on vihdoin toteutumassa.

Verovapauden myötä Smartumin tuoteperhe monipuolistuu entisestään.
Liikuntaseteli on edelleen 4 euron arvoinen maksuväline aktiivisten liikuntapalveluiden maksamiseen.
Kulttuuriseteli on puolestaan ns. yhdistelmäseteli: 5 euron arvoinen maksuväline sekä kulttuuri- että liikuntapalveluiden maksamiseen.
Kun yksi saa energiansa kuntosalilta tai uimahallista, löytää toinen luovuutensa lähteen teatterista tai maalauskurssilta.

Liikuntaseteli, Kulttuuriseteli vai molemmat?

tiedote_31102008_liikunta_vai_kulttuuriseteliTyönantaja voi vuoden 2009 alusta valita, halutaanko tukea nimenomaan henkilöstön liikkumista vai kohdentaa tuki sekä liikunta- että kulttuuriharrastuksiin. Molemmat setelit toimivat Liikuntasetelistä tutulla ja helpolla tavalla.


Valitse seuraavista vaihtoehdoista:

  1. Haluan kannustaa työntekijöitä erityisesti aktiivisen liikunnan pariin
    -> Tarjoa henkilöstölle Liikuntaseteliä. Liikuntasetelin osalta mikään ei muutu.
  2. Haluan edistää liikunnan lisäksi myös henkistä hyvinvointia
    -> Tarjoa henkilöstölle Liikuntaseteliä ja Kulttuuriseteliä
  3. Haluan antaa työntekijän täysin itse valita kulttuurin ja liikunnan välillä
    -> Tarjoa henkilöstölle Kulttuuriseteliä

On hyvä huomioida, että Kulttuuriseteli-verkoston liikuntapalvelut ovat toistaiseksi suppeampia kuin Liikuntaseteli-verkoston. Määrä kasvaa koko ajan. Tällä hetkellä Liikuntaseteli-verkostossa on yli 1600 käyttökohdetta ja Kulttuuriseteli-verkostossa jo lähes 800 käyttökohdetta. Liikuntapalveluihin Kulttuuriseteli käy 1.1.2009 alkaen. Tarkista viimeisin tilanne aina verkkopalvelumme käyttökohdehauista.

Edun määrä nousemassa 400 euroon

Lakimuutoksen myötä tuen määrä voi olla enstistä suurempi. Henkilöstön omaehtoista liikunta- ja kulttuuriharrastamista voisi tukea 1.1.2009 lähtien 400 eurolla/työntekijä/vuosi. Summa on työnantajan maksama osuus, jonka päälle voit periä työntekijöiltä omavastuuosuuden. Työnantajana päätät, kohdennatko tuen ainoastaan toiseen vai molempiin seteleihin.

Ilmoittaudu postituslistallemme tästä, niin pidämme sinut ajantasalla verovapauden etenemisestä!

Kulttuuriseteleitä voi tilata 1.12.2008 alkaen verkkopalvelussamme, mikäli verovapaus on vahvistettu. Tiedotamme tästä jatkossa tarkemmin kohdassa "Kulttuurisetelin käyttöönotto".

Kulttuuriratikka viesti lokakuussa verovapauden etenemisestä

tiedote_31102008_RAITIOVAUNUSmartum toi lokakuun alussa näkyvästi esille kulttuurin ilosanomaa Helsingin kaupunkikuvassa. Liikkeellä oli Smartumin Kulttuuriratikka, jonka kyydissä järjestetyissä tilaisuuksissa kävi viikon aikana yhteensä noin 500 kutsuvierasta. Suuri kiitos kaikille tilaisuuksiin osallistuneille sekä ratikassa olleille yhteistyökumppaneillemme Suomen Kansallisoopperalle, Teatteri Takomolle, Sinebrychoffin taidemuseolle sekä Zodiakille.

Maanantaina 6.10. ratikassa pidetyssä lehdistötilaisuudessa Opetusministeriön Kulttuuriseteli-työryhmän puheenjohtaja Rauno Anttila uskoi vahvasti kulttuurisetelin verovapauden toteutuvan. Verovapaus on kirjattu syyskuussa eduskunnalle jätettyyn valtion talousarvioesitykseen ja asialla on kannatusta yli puoluerajojen. Eduskunnan on määrä vahvistaa verovapaus marras-joulukuussa. Mitä todennäköisimmin verovapaus astuu voimaan vuoden alusta.

Kulttuuria eduksesi!