Ympäristöministeriössä Kulttuuriseteli innostaa kokeilemaan
Ympäristöministeriössä Kulttuurisetelien käyttöönotto syksyllä 2009 on kasvattanut käyttäjämääriä. "Nyt myös kokonaan uudet ihmiset ovat löytäneet tuen ja innostuneet kokeilemaan liikunnan lisäksi esimerkiksi oopperaa", ympäristöministeriön virkistys- ja liikuntajaoston puheenjohtaja Mirja Nummelin kertoo.
"Kulttuurisetelistä tuli meille kyselyitä työntekijöiltä. Halusimme tukea myös kulttuurin harrastamista ja antaa ihmisille mahdollisuuden valita liikunnan ohella kulttuuria. Koska vastaanotto oli hyvä, päätimme siirtyä kokonaan Kulttuuriseteliin, sillä se käy hyvin molempiin", Mirja Nummelin sanoo.
Ennen Kulttuuriseteliin siirtymistä ympäristöministeriössä oli käytössä Liikuntaseteli lähes kymmenen vuoden ajan.
"Aikoinaan otimme Liikuntasetelin aluksi kokeeksi käyttöön. Huomasimme pian, että niiden avulla monet työntekijät innostuivat kokeilemaan liikuntaa ja liikkumaan aktiivisesti", Nummelin sanoo.

"Liikuntaa tarvitaan, jos aikoo jaksaa töissä vanhempanakin. Sen jälkeen kun itse aloitin terveysliikunnan HealthExissä, polvivaivat ovat hävinneet eivätkä kauppakassitkaan tunnu enää niin painavilta. Olen myös innostunut kävelemään portaita hissillä kulkemisen sijaan", Mirja Nummelin (oik.) kertoo. Opastamassa HealthExin fysioterapeutti Hanna Pesonen.
HealthExissä liikunta on helppo aloittaa
Osa ympäristöministeriön työntekijöistä on innostunut liikkumaan HealthEx-terveysliikuntapisteessä. Myös Mirja Nummelin on huomannut, että HealthExiin on helppo lähteä liikkumaan.
"Kävin ensimmäisen kerran kokeilemassa yhdessä työkaverin kanssa, ja meistä molemmista tuli heti vakiokävijöitä."
HealthEx ei ole perinteinen kuntosali, vaan suunnattu ennen kaikkea terveysliikuntaan. Kävijät ovat etupäässä yli 40-vuotiaita.
"Ohjelma tehdään yhdessä fysioterapeutin kanssa ja ohjaajilta voi aina kysyä neuvoa", Nummelin kertoo.
Hänen mukaansa älykortin avulla automaattisesti säädettävien paineilmalaitteiden ansiosta myös liikuntaan tottumattoman on helppo päästä alkuun.
"Keskeisen sijainnin lisäksi kynnystä madaltaa se, että puolen tunnin mittainen ohjelma sopii hyvin myös kiireisemmälle ihmiselle. Joustavien aukioloaikojen ansiosta liikkumaan voi tulla aina itselle parhaiten sopivana aikana."
Työkaverit mukaan
Ympäristöministeriössä virkistys- ja liikuntajaosto kannustaa henkilöstöä aktiivisesti liikunnan ja kulttuuriharrastusten pariin. Työntekijöitä on houkuteltu liikunnan pariin muun muassa talvipäivillä ja syyskisoissa, joissa on ollut mahdollisuus kokeilla eri lajeja kuten sählyä, suunnistusta tai laskettelua.
"Tämän kaltainen aktivointi on osoittautunut tarpeelliseksi ja toimivaksi", Nummelin toteaa.
Erilaisista harrastusmahdollisuuksista sekä Kulttuuriseteleistä kerrotaan työntekijöille intranetin virkistys- ja liikuntasivuilla. Työpaikalla on myös esillä Kulttuuriseteli-esitteitä.
"Ihmisten innostamisessa yhdeksi tehokkaimmista keinoista on osoittautunut erilaisista mahdollisuuksista kertominen kasvokkain ja työkaverien houkuttelu mukaan. Aiomme myös kartoittaa ihmisten toiveita kyselyllä", Nummelin suunnittelee.
Artikkeli on julkaistu kokonaan Eduksesi-lehdessä 1 2010.
teksti: Jukka Muukkonen, Medita Communication

