Sähköinen, helppo ja nopea

Metson Paperikoneet-yksikkö Jyväskylässä otti Smartum saldon käyttöön syyskuussa 2009. Sähköisen palvelun suurimpia hyötyjä ovat olleet työsuhde-edun hallinnoinnin helppous ja joustavuus.

"Smartum saldo nopeuttaa ja helpottaa huomattavasti työsuhde-edun hallinnointiprosessia. Nyt työntekijöiden ilmoittautuminen edun käyttäjiksi, edun tilaaminen työnantajalta, jakaminen työntekijöille sekä omavastuuosuuksista viestiminen onnistuvat kätevästi sähköisen palvelun avulla", Metson Paperikoneet-yksikön henkilöstöpäällikkö Lasse Brandt sanoo.

Metson Paperikoneet -yksikössä työnantaja tukee liikunnan harrastamista 200 eurolla vuodessa työntekijää kohden. Työntekijän omavastuuosuus tästä on 40 prosenttia eli 80 euroa.

Edun piiriin kuuluu yli 1700 työntekijää. Heistä Smartum saldon käyttäjiksi on tähän mennessä ilmoittautunut lähes 40 prosenttia.

CASE_metso
Smartum saldon käyttöönotosta tiedotettiin Metson Paperikoneet -yksikössä sisäisesti intranetissä, henkilöstölehdessä ja ilmoitustaululla. Lisäksi Smartum saldoa tehtiin työntekijöille tutuksi kampanjalla, johon sisältyi muun muassa Liikuntatori-tapahtumia.

Tilaaminen onnistuu helposti palvelun verkkosivulta

Smartum saldon käyttöönotosta tiedotettiin yksikössä sisäisesti intranetissä, henkilöstölehdessä ja ilmoitustaululla. Lisäksi Smartum saldoa tehtiin työntekijöille tutuksi kampanjalla, johon sisältyi muun muassa Liikuntatori-tapahtumia.

"Liikuntatoreilla oli mukana liikuntapalvelujen tarjoajia esittelemässä toimintaansa sekä Smartumin edustajia kertomassa Smartum saldon käytöstä", assistentti Minna Hytönen Metsolta sanoo.

Työntekijät ilmoittautuivat Smartum saldon käyttäjiksi palvelun verkkosivulla. Smartum postitti maksuvälineenä toimivat henkilökohtaiset kortit työntekijöille kotiin.

"Myöskään käyttöönotto ei kuormittanut työnantajaa, vaan sujui jouhevasti", Brandt toteaa.

Laskutus ja omavastuuosuuksien periminen helpottui

Palvelusta saa kätevästi tiedot esimerkiksi työntekijöiden ilmoittautumisesta käyttäjiksi sekä tilauksista.

"Ennen saimme kuukausittain laskuja palveluntuottajilta, joiden kanssa meillä oli sopimus työntekijöiden liikuntapalveluista. Smartum saldoon siirtyminen on helpottanut huomattavasti laskuliikennettä sekä omavastuuosuuksien perimistä työntekijöiltä", Lasse Brandt kertoo.

Artikkeli on julkaistu kokonaan Eduksesi-lehdessä 1 2010.

teksti: Jukka Muukkonen, Medita Communication