Varmista setelin henkilökohtaisuus
- nimi taakse viimeistään kassalla
Smartum Liikuntaseteli ja Kulttuuriseteli ovat henkilökohtaisioa etuja. Verohallinnon uuden ohjeen mukaan seteliin on kirjoitettava käyttäjän nimi viimeistään kassalla. Ohjeistamme asiakkaitamme kirjoittamaan nimen jo etukäteen. Kuitenkin jos nimeä ei ole, pyydä käyttäjää kirjoittamaan nimensä seteliin selkeällä käsialalla.
Henkilöllisyys on todettavissa kahdella tavalla. Jos setelissä on nimi, voidaan nimeä verrata henkilöllisyystodistukseen. Sähköisesti seteli voidaan tunnistaa kirjautumalla smartum.fi -verkkopalveluun palveluntuottajan tunnuksilla (oikeasta yläkulmasta). Palvelussa on kohta "Asiakkaan tunnistaminen", johon setelin sarjanumero (ei etunollaa, välilyöntejä tai arvomerkintää 0400>/0500>) syötetään. Mikäli työnantaja ylläpitää sähköistä luovutuslistaa, ruudulle ilmestyy setelinhaltijan nimi, jota voidaan verrata setelissä olevaan nimeen tai henkilöpaperiin. Tarkat ohjeet kassahenkilökunnalle voit tulostaa verkkopalvelumme materiaalipankista.

