Liikuntaseteli tuo tutkitusti lisää asiakkaita
Liikuntapaikat ovat yleisesti tyytyväisiä yhteistyöhön Smartum Oy:n kanssa. Lisäksi palveluntuottajat kokevat, että Liikuntaseteli lisää asiakasmääriä. Tiedot käyvät ilmi Liikuntaseteli liikuntapaikkaverkosto 2007 -tutkimuksesta, jonka Tietoykkönen toteutti joulukuun 2007 ja tammikuun 2008 aikana. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Liikuntaseteli-verkostoon kuuluvien liikuntapaikkojen mielipiteitä ja kokemuksia Liikuntaseteli-palvelusta ja Smartum Oy:stä. Tutkimus tehtiin puhelinhaastatteluina, ja siihen osallistui 200 päättäjää Liikuntaseteli- verkostosta. Edellisen kerran vastaava tutkimus tehtiin vuonna 2005.
Liikuntaseteli liikuntapaikkaverkosto 2007 -tutkimuksen tulokset osoittavat, että 79 prosenttia liikuntapaikoista on tyytyväisiä yhteistyöhön Smartumin kanssa. Erityisen tyytyväisiä ollaan Liikuntasetelien tilitykseen (95 prosenttia vastaajista). Muutamissa kommenteissa toivottiin kuitenkin tilityksiä nopeammin liikuntapaikan tilille.
Myös yhteydenpidon laatuun ollaan hyvin tyytyväisiä (86 prosenttia vastaajista). 78 prosenttia vastaajista oli myös sitä mieltä, että yhteydenpitoa on sopivasti. Tyytymättömyyttä aiheuttavissa kommenteissa oli hieman ristiriitaisuutta. Osan mielestä Smartum ei pidä riittävästi yhteyttä liikuntapaikkoihin kun taas osa oli sitä mieltä, että yhteydenpitoa on liiankin usein.
Liikuntaseteli kannustaa liikkumaan
Tärkeimmät syyt verkostoon liittymiselle ovat hyvin asiakaslähtöisiä. Uusien asiakkaiden saaminen, Liikuntasetelin yleisyys maksuvälineenä sekä asiakkailta tulleet toiveet olivat useimmiten mainittuja syitä. Merkittäväksi syyksi mainitaan myös markkinoinnin tehostaminen, kuten Liikuntasetelin rooli markkinointikanavana. Vastaajista 62 prosenttia koki, että odotukset verkostoon liittymisen hyödyistä ovat toteutuneet melko tai erittäin hyvin, 4 prosenttia oli sitä mieltä, että odotukset eivät ole toteutuneet ja loput vastaajista eivät osanneet sanoa.
Liikuntaseteli-yhteistyön hyötyjä ja etuja kysyttäessä tärkeimmiksi asioiksi koettiin yleisimmin asiakasmäärän kasvu ja uudet asiakkaat. Lähes kolme neljästä (73 prosenttia) ilmoitti, että Liikuntasetelin käyttö on tuonut uusia asiakkaita. Vastaajista 67 prosenttia ilmoitti, että Liikuntasetelien käyttö on lisääntynyt paljon tai hieman viimeisen vuoden aikana.
Myös ihmisten aktivointi ja motivointi liikkumaan koetaan yhdeksi merkittävimmistä yhteistyön hyödyistä. Liikuntasetelin koetaan muun muassa alentavan kynnystä kokeilla liikuntaa sekä lisäävän vaihtoehtoja työpaikkaliikunnalle. Vastauksista käy ilmi, että yli 60 prosenttia liikuntapaikoista olisi halukas tekemään aktiivista yhteistyötä Smartum Oy:n kanssa kuluttajien aktivoimiseksi.
Liikuntaseteleistä perittävän palvelupalkkion tasoon ollaan sekä tyytyväisiä että tyytymättömiä. Runsas kolmannes (35 prosenttia) haastatelluista kokee, että Liikuntaseteli-yhteistyöstä maksettava palvelupalkkio on kohtuullisella tasolla, loput vastaajista toivovat palvelupalkkion alentamista.
Smartum koetaan luotettavana kumppanina
Vastaajista 89 prosenttia pitää Smartum Oy:tä luotettavana. Luotettavuus on yksi perusarvoistamme ja ominaisuus, jota haluamme kehittää jatkuvasti. Sanapareja kysyttäessä myös termit rehellinen, ystävällinen, tarpeellinen ja edelläkävijä kuvaavat Smartumia valtaosan vastaajista mielestä.
Merkittävimpiä kehityskohteita kysyttäessä Liikuntasetelillä maksavien asiakkaiden henkilöllisyyden tarkastaminen otettiin usein esille. Henkilöllisyyden tarkastamista pidetään tärkeänä tekijänä ja sen valvomiseen kaivataan yksinkertaisempia keinoja. Toisaalta henkilöllisyyttä ei haluta tarkastaa joka kerta, jottei järjestelmästä tule liian raskas.
Myös viestintään ja markkinointiin kohdistettiin toiveita. Smartumin toivottiin viestivän tarkemmin Liikuntaseteli-asiakkaille edun henkilökohtaisuudesta sekä tuottavan Liikuntasetelistä kertovaa materiaalia kassahenkilökunnalle. Toisaalta Smartumin toimittaman materiaalin ja ohjeistuksen riittävyyteen oli tyytyväisiä 94 prosenttia vastaajista.
--------------------------------------
Miten voimme yhdessä parantaa yhteistyötä?
Seuraavassa on koottu tutkimuksesta esiin nostettuja kehityskohtia ja toimia, joiden avulla voimme edelleen parantaa yhteistyötä:
Liikuntasetelien tilitys:
Muutamissa kommenteissa nousi esiin toive tilitysten nopeammasta saamisesta liikuntapaikan tilille. Tämä on osa-alue, johon panostamme hyvin paljon, minkä takia kaikki asiaan liittyvä palaute on erittäin tärkeää. Smartum tilittää rahat pisimmilläänkin 14 vrk:n kuluessa tilityslähetyksen saapumisesta, yleensä kuitenkin aina jo seuraavana maanantaina. Liikuntapaikka voi vaikuttaa tilitysnopeuteen mm. palauttamalla setelit useammin pienemmissä erissä.
Liikuntaan aktivoivat toimet:
Yksi merkittävä yhteistyön hyöty on vastaajien mielestä ihmisten aktivointi ja motivointi liikkumaan, ja yli 60 prosenttia liikuntapaikoista olisi halukas tekemään aktiivista yhteistyötä Smartum Oy:n kanssa kuluttajien aktivoimiseksi. Ihmisten kannustaminen liikkumaan onkin toimintamme peruslähtökohtia ja pyrimme jatkuvasti kehittämään tätä tukevia toimia. Tiedotamme jatkossa liikuntapaikkoja mahdollisista aktivointisuunnitelmista ja otamme mielellämme vastaan myös esimerkkejä hyviksi koetuista toimista ja malleista. Liikuntapaikat voivat myös laittaa Liikuntaseteli-asiakkaille suunnattuja aktivointikampanjoita maksutta verkkopalveluumme. Ohjeet kampanjan tekemiselle: smartum.fi > Palveluntuottajalle > Liikuntaseteli > Materiaalipankki.
Palvelupalkkio:
Palvelupalkkioon oltiin sekä tyytyväisiä että toivottiin sen alentamista. Smartum on sitoutunut jatkossakin palvelupalkkion pienentämiseen volyymin kasvaessa.
Asiakkaan tunnistaminen:
Maksajan henkilöllisyyden valvomiseen kaivattiin yksinkertaisempia keinoja. Tutkimus osoitti, että monelle liikuntapaikalle maksajan sähköinen tunnistaminen ei ole tuttua ja kannustammekin hyödyntämään verkkopalvelumme sähköistä tunnistusta. Yhä useampi työnantaja nimeää setelit Smartumin sähköisessä järjestelmässä, jolloin liikuntapaikka voi tunnistaa maksajan setelin sarjanumeron perusteella. Kirjauduttua omilla tunnuksilla verkkopalveluun löytyy palvelu kohdasta "Tunnistus".
Viestintä:
Vastauksissa toivottiin erilaisia Liikuntasetelistä kertovia materiaaleja niin asiakkaille kuin kassahenkilökunnalle. Verkkopalvelumme materiaalipankissa on palveluntuottajille jo nyt tarjolla materiaaleja, joita kehitämme edelleen tutkimuksessa tulleiden toiveiden perusteella.
Lämmin kiitos kaikille tutkimukseen osallistuneille!
Palaute on erittäin arvokasta toimintamme edelleen kehittämiseksi. Smartum toivottaa hyvää kevättä!

