Viimeisimmät uutiset
Smartum mukana Voittajajoukkue-ohjelmassa
- kerää työporukka tavoittelemaan Voittajajoukkue-titteliä ja suomalaisen tv-urheiluviihteen suurinta takuupalkintoshekkiä
Smartum on näkyvästi mukana yhteistyökumppanina uudessa Voittajajoukkue- kilpailuohjelmassa, joka esitetään MTV3-kanavalla viikonlopun parhaaseen katseluaikaan syksyllä 2012. Ohjelmassa seurataan kahdeksan suomalaisen joukkueen matkaa kohti ensimmäistä Voittajajoukkue-titteliä. Joukkueet ottavat mittaa toisistaan uudessa joukkuepelissä nimeltä Leet.
Karsintakiertue starttaa toukokuussa
Finaaliturnaukseen ja tv-ohjelmaan pääsee kahdeksan joukkuetta alueellisten karsintaturnausten kautta. Karsinnat järjestetään kahdeksalla eri paikkakunnalla toukokuun viimeisenä ja kesäkuun toisena viikonloppuna. Finaaliturnauksen voittajalle on luvassa maineen ja kunnian lisäksi suomalaisen urheiluviihteen suurin takuupalkintoshekki: 55 555 euroa.
Formaatti on positiivinen ja päihteetön ja etsii vastausta kysymykseen "mitkä tekijät ratkaisevat sen, että jotkut etenevät muita pidemmälle?" Smartum-maksuvälineet tukevat menestykseen johtavaa toimintaa, joten koemme luonnolliseksi olla mukana kannustamassa joukkueita matkalla voittajajoukkueeksi. Suomalaisena perheyrityksenä meille on tärkeää edistää myös suomalaista osaamista ja yrittäjyyttä, joita Voittajajoukkue-ohjelma innovatiivisesti edustaa.
Lue lisää karsinnoista ja kerro kisasta työntekijöillenne. Kerätkää vaikka työporukastanne tiimi mukaan tavoittelemaan Voittajajoukkue-titteliä: leet.fi/voittajajoukkue/
Katso youtubesta Leetin esittely ![]()
Toivotamme iloisia elämyksiä kaikille Leet-joukkueille ja katsojille!
Likkaenergiaa lenkkipolun varrella
Likkojen Lenkki on naisenergiaa tihkuva tapahtuma, jossa jokainen liikkuu omalla tasollaan ja tavallaan, ryhmässä tai itsenäisesti. Tampereelta ponnistava tapahtuma järjestetään keväällä myös Jyväskylässä.
Likkojen Lenkki on Suomessa toistaiseksi ainoa esteetön kuntoliikuntatapahtuma. Reittivaihtoehdoissa on pidempi ja lyhyempi lenkki. Osallistua voi kävellen, juosten, sauvakävellen, pyörätuolilla tai vaikka rollaattorilla.
Tampereella 19.5. järjestettävän tapahtuman yhteydessä viihdyttävät muun muassa Lauri Tähkä ja Hanna Pakarinen. Jyväskylässä lenkkeillään 12.5. Juha Tapion ja Skandinavian Hunksien vauhdittamina.
Osallistumismaksun voit maksaa Liikuntasetelillä, Liikunta- ja kulttuurisetelillä tai Smartum saldolla. Ilmoittautuminen käy verkkosivuilla www.likkojenlenkki.fi ja tapahtumapäivänäkin ennättää vielä mukaan.
Osa tapahtumin tuotoista ohjataan Munuais- ja maksaliiton tukemiseen.
Smartum-verkosto on Suomen kattavin
Työntekijät arvostavat Smartum-maksuvälineiden käytön helppoutta ja käyttöpaikkojen monipuolisuutta. Smartum-maksuvälineiden käyttäjillä riittää valinnanvaraa - kattavaan ja jatkuvasti laajenevaan verkostoon sisältyy tuhansia liikunta- ja kulttuuripaikkoja yli 300 paikkakunnalla.
- Smartum Liikuntasetelillä voi harrastaa lähes 4000 liikuntapaikassa eri puolilla Suomea. Liikuntalajeista löytyy kuntosalia, uintia, kiipeilyä, ratsastusta, laskettelua, mailapelejä ja paljon muuta.
- Smartum Liikunta- ja kulttuurisetelillä voi Liikuntasetelistä tuttujen liikuntalajien lisäksi valita mm. elokuvia, museoita, teattereita, oopperaa, konsertteja, urheilutapahtumia ja vaikka ohjattuja taidekursseja. Käyttöpaikkoja on lähes 5000.
- Smartum saldo -verkostossa ovat mukana kaikki suosituimmat käyttöpaikat ja verkosto kasvaa jatkuvasti. Smartum saldo -maksukortilla voi harrastaa yli 3000 liikunta- ja kulttuuripaikassa ympäri Suomen!
Aina ajan tasalla olevasta käyttökohdehaustamme löydät kaikki paikat, joissa voit harrastaa Smartum-maksuvälineillä. Voit helposti ja nopeasti tarkistaa käyttökohteiden lukumäärän paikkakunnallasi. Tutustu käyttökohteisiin osoitteessa www.smartum.fi/kayttokohteet 
Voit vertailla Smartum-maksuvälineiden käyttöpaikkoja osoitteessa www.smartum.fi/vertaile 

