Kulttuurisetelit mukaan kesälomareissulle
Kulttuuriseteli-verkosto tarjoaa mielenkiintoisia kulttuurikohteita ympäri Suomen. Onko mielessäsi kesälomakierros kotimaassa? Ota Kulttuuriseteli avuksi suunnitteluun!
Yksi Suomen kesätapahtumien kohokohtia on Savonlinnan Oopperajuhlat. Oopperajuhlat on vuosien varrella kasvanut kuukauden mittaiseksi kansainväliseksi festivaaliksi. Ensi kesänä tarjolla on elämysmatkoja erityisesti oopperan kotimaahan Italiaan ajalla 3.7.-1.8.2009.
Jos määränpääsi on Savonlinna ja lähdet liikkeelle pääkaupunkiseudulta, suunnittele reittisi esimerkiksi seuraavasti:
Taidekeskus Salmela. Mäntyharjun kirkonkylämiljöössä kohoaa upeassa järvimaisemassa Taidekeskus Salmela. Salmela on yksi Suomen suurimmista kesäaikaisista kulttuuritapahtumista. Taidenäyttelyiden lisäksi ohjelmassa on konsertteja, laulu- ja kuvataidekilpailuja, luentoja ja runotapahtumia. Taidenäyttelyt ovat avoinna ensi kesänä 6.6.-9.8. Vuosi on Taidekeskus Salmelan 20 kesää -juhlavuosi. Tutustu Salmelaan tästä.
Mikkelin Musiikkijuhlat. Mäntyharjulta ei ole pitkä matka Mikkeliin. Savonlinnan tunnelmiin voi virittäytyä kovatasoisia esiintyjiä kokoavilla Mikkelin Musiikkijuhlilla. Järjestyksessä 18. Musiikkijuhlat avataan jo 17. kerran maailmankuulun kapellimestari Valeri Gergijevin johdolla 29. kesäkuuta 2009. Tutustu ohjelmaan tästä.
Savonlinnan Oopperajuhlat. Määränpäähäsi saavuttuasi voit nauttia esimerkiksi juhlakauden avaavasta kesän uutuusteoksesta Puccinin Madama Butterflystä. Tutustu laadukkaaseen ohjelmaan Oopperajuhlien sivuilla.
Retretti. Jos kulttuurinnälkäsi kaipaa vielä tyydyttämistä, jatka Savonlinnasta matkaa Punkaharjulle. Yksi pohjoismaiden suurimmista taidekeskuksista, Retretti, tarjoaa taide-elämyksiä kesäkuusta elokuun loppuun. Kesän 2009 päänäyttelynä on Albert Edelfelt ja pohjoismainen kesä. Linkki Retretin sivuille.
Jos puolestaan lähdet liikkeelle esimerkiksi Tampereen suunnalta ja mielit tehdä hieman pidemmän reitin, ota määränpääksi Kuhmon Kamarimusiikki 12.-25.7.2009. Arvostettu tapahtuma oli myytyjen lippujen perusteella viime kesän viidenneksi suurin festivaali. Kamarimusiikki soi ensi kesänä jo 40. kerran.
Reittisi voit suunnitella seuraavasti:
Pyynikin kesäteatteri. Pysähdy ensin Tampereella Pyynikin kesäteatterissa. Kesän 2009 "Iso-Heikkilän isäntä ja hänen renkinsä Kalle" päärooleissa nähdään mm. Esko Roine ja Puntti Valtonen. Komediaa hämäläisisännästä esitetään 9.6.-8.8. Lue lisää täältä.
Jyväskylän kesä. Tampereelta matka käy kohti Jyväskylää. Suomen ensimmäisen kesäfestivaalin, Jyväskylän kesän, avaa tänä vuonna portugalilainen Mafalda Arnauth. Kriitikkojen ylistämä fadotähti esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa. Monipuolista ohjelmaa on luvassa 7.-12.7. Tutustu tarkemmin tästä linkistä.
Kuopion kulttuurihistoriallinen museo. Jyväskylästä reitti vie kätevästi Kuopioon, jossa voit poiketa vaikka museokäynnillä. Tutustu Pohjois-Savon esihistoriaan ja elämänmenoon esimerkiksi Kahvikauppa A. Karvosen nostalgisissa puitteissa. Tietoa näyttelyistä museon sivuilta.
Kuhmon Kamarimusiikki. Määränpäähän saavuttuasi juhlakauden ohjelmassa on yli 70 konserttia ja esiintyjinä noin 150 suomalaista ja kansainvälistä huippumuusikkoa. Lue lisää.
Elämyksellistä kulttuurikesää!
