Verohallitus selkiyttää ohjeistustaan työntekijöiden omaehtoisen liikunta- ja kulttuuritoiminnan järjestämisestä verovapaana henkilökuntaetuna. Uusi ohjeistus tuli voimaan vuoden 2009 alussa.

Ohjeistuksen tärkeitä pääkohtia

1. Verovapaa etu 400 euroa/työntekijä/kalenterivuosi

Summa on työnantajan maksama osuus. Tämän päälle voidaan työntekijältä periä omavastuu. Summa on vapaasti jaettavissa liikunnan ja kulttuurin välillä. Suhteita painottamalla työnantaja voi vaikuttaa toivottuun harrastusmuotoon. Tarjoamalla Smartum Kulttuuriseteleitä valinnanvapaus annetaan puolestaan kokonaan työntekijälle.

Verovapaan edun määrä ei riipu siitä, onko työnantajalla esimerkiksi omia liikuntatiloja. Myöskään yhteisten liikuntapäivien tai teatterikäyntien kustannuksia ei tarvitse laskea mukaan 400 euron enimmäismäärään.

2. Työntekijän oikeus etuun

Verottomuuden toteutumiseksi kaikilla työntekijöillä on oltava mahdollisuus liikunta- tai kulttuurietuun. Poikkeuksena on kuitenkin työssäoloaikaan perustuvat rajoitukset:

  • Edun voi sitoa työsuhteen vähimmäiskestoon.
  • Etua ei ole välttämätöntä antaa esimerkiksi ruuhka-apulaisille.
  • Etua ei ole välttämätöntä antaa äitiyslomalla tai perhevapaalla, samoin kuin vuorotteluvapaalla tai lomautettuna olevalle työntekijälle
  • Osa-aikaisille työntekijöille etu on tarjottava, mutta edun määrän voi suhteuttaa työntekijän työaikaan.

HUOM! Halutessaan työnantajalla on oikeus tarjota liikunta- tai kulttuurietu verovapaasti edellä mainituille työntekijöille.

3. Edun henkilökohtaisuus

Liikuntasetelit ja Kulttuurisetelit ovat henkilökohtaisia työsuhde-etuja, jotka tulee jatkossakin yksilöidä saajalleen. Yksilöinti voi tapahtua esimerkiksi numerosarjan perusteella tai kirjoittamalla saajan nimi seteliin. Smartum Oy:n sähköinen nimeämispalvelu on yksinkertainen tapa nimetä setelit varsinkin yrityksissä, joissa on useita työntekijöitä. Samalla yritykselle jää lista henkilöittäin jaetuista seteleistä.

LIIKUNTASETELI_voimassa_20104. Nimi seteliin viimeistään kassalla

Uutena ohjeena on, että työntekijän on kirjoitettava nimi seteliin selkeällä käsialalla viimeistään kassalla maksettaessa. Tämä siksi, jotta setelin yhteys käyttäjään voidaan myöhemmin todeta. Nimi on kirjoitettava jokaiseen saatuun seteliin. Työntekijää kannattaa pyytää kirjoittamaan nimi seteleihin heti ne saatuaan. Näin nopeutetaan toimintaa liikunta- tai kulttuuripaikan kassalla. Palveluntuottaja voi edelleen tarkistaa setelin saajan sarjanumeron perusteella ja verrata nimeä seteliin kirjoitettuun nimeen.

Setelien nimeämistapa on täysin yrityksen valittavissa. Jos kyse on isoista setelimääristä ja/tai haluatte listan luovutetuista seteleistä, kannattaa setelit nimetä sähköisesti. Tällöin nimen kirjoittaminen jää työntekijän tehtäväksi.

Uuteen ohjeistukseen voi tutustua Verohallinnon verkkosivuilla osoitteessa www.vero.fi kohdassa Vero-ohjeet > Verohallinnon ohjeita. Tästä linkistä pääset suoraan ohjeistukseen