KÄYTTÖKOHTEET
Missä voin käyttää Liikuntaseteleitä?
Voit hakea liikuntapaikkoja verkkopalvelumme käyttökohteet
kohdasta. Voit hakea liikuntapaikkoja lajin ja paikkakunnan perusteella.
Käykö Liikuntaseteli maksuvälineenä hierontapalveluihin?
Ei. Verottaja on ohjeistanut: "Veroton liikuntaetu koskee vain sellaisia liikuntamuotoja, joita suomalaiset yleisesti harrastavat. Etu on tarkoitettu työntekijän oman liikuntaharrastuksen tukemiseen, ei esim. solariumiin tai urheilukilpailujen sisäänpääsymaksuihin. Myöskään hieronta ei ole aktiiviliikuntaa, joten liikuntaseteliä ei ole tarkoitettu sen kustannusten maksamiseen." Käy tutustumassa verottajan ohjeistukseen tarkemmin
Mistä saan kaikkien paikkojen liikuntapaikkalistan?
Lista löytyy sivuiltamme kahdenlaisessa muodossa. Voit tulostaa listan käyttökohteet
kohdasta valitsemalla hakuusi kaikki liikuntapaikat. Listan lopussa tulee "Tulosta PDF"-nappi, josta saat ladattua useampisivuisen tulostettavan PDF-tiedoston.
| KASSALLA |
Pitääkö jokaiseen seteliin kirjoittaa nimi?
Kyllä, seteli on käyttökelpoinen vasta, kun sen takana on saajan nimi. Verohallinnon uusien ohjeiden mukaan (alkaen vuoden 2009 alusta) käyttäjän on kirjoitettava nimi selkeällä käsialalla seteliin viimeistään palveluntuottajan kassalla, jotta setelin yhteys käyttäjään voidaan todeta. Kannattaakin kirjoittaa nimi seteleihin jo heti ne saadessa, sillä välttää ruuhkaa palvelua maksettaessa.
Miksei verkkopalvelussanne kerrota montako seteliä esim. jumppatunti tai laskettelukerta on per liikuntapaikka?
Liikuntaseteli on kassalla rahaa, joten mikäli jumppa maksaa 7 euroa, voit antaa 2 seteliä (josta kylläkään ei saa rahaa takaisin) tai vaihtoehtoisesti yhden setelin ja maksaa rahalla 3 euroa. Liikuntasetelillä voit paikasta riippuen maksaa myös kausi- ja sarjalippuja.
VEROTUS
Voiko työnantaja periä ns. omavastuuosuutta Liikuntaseteleistä? Miten verottaja suhtautuu tähän?
Omavastuun periminen on täysin mahdollista, myös verottaja hyväksyy tämän. Verottajan kiinnostuksen kohteena on ainoastaan työnantajan maksama osuus edun raha-arvosta. Työnantajat, jotka veloittavat omavastuun, käyttävät yleensä neljännestä tai puolta Liikuntaseteleiden arvosta omavastuuosuuden suuruutena. Omavastuu on kätevintä periä suoraan palkasta, mutta onnistuu myös muulla tavalla. Käytännössä monet työnantajat eivät peri omavastuuta, koska pitävät omavastuun perimistä hallinnollisesti raskaana.
Miten voidaan varmistua siitä, että Liikuntasetelin käyttää setelin työnantajaltaan saanut työntekijä itse?
Liikuntaseteleissä on kaksi vaihtoehtoista tapaa nimetä seteli saajalleen. Liikuntasetelin kääntöpuolelle on varattu paikka, johon setelinsaajan nimi kirjoitetaan tikkukirjaimin. Toinen vaihtoehtoinen tapa on sähköinen nimeäminen eli setelien jakaja yrityksessä ylläpitää sähköistä luovutuslistaa, jossa setelit on yksilöllisen numerosarjan avulla kohdistettu tietylle käyttäjälle. Käyttäjän on viimeistään kassalla kirjoitettava nimensä selkeästi seteliin, jotta käyttäjän yhteys seteliin voidaan myöhemmin mahdollisesti todeta. Palveluntuottajan kassalla käyttäjän on pyydettäessä todistettava henkilöllisyytensä.
Vaihdoin juuri työpaikkaa, mutta minulla on jäljellä edelliseltä työnantajalta saatuja Liikunta- ja Kulttuuriseteleitä. Voinko käyttää setelit?
Mikäli setelit ovat edelleen voimassa, voit täysin turvallisesti käyttää ne. Samoin, jos uusi työnantajasi tarjoaa Liikunta- tai Kulttuuriseteleitä, on sinulla oikeus etuun riippumatta edellisen työnantajasi tarjoamasta edun määrästä.

