Kulttuuri rikastuttaa arkea – tutkitusti
Kulttuuriseteli on kannustin henkisen vireyden ja työkyvyn ylläpitämiseen. Verovapaaksi suunniteltu kulttuuriseteli tuo työnantajille aivan uuden ulottuvuuden työntekijöiden hyvinvoinnin tukemiseen.
Taidekasvattaja ja -terapeutti Cecilia von Brandenburgin teos ”Kuvataide työhyvinvoinnin ja tykytoiminnan tukena” osoittaa, että taiteen ja kulttuurin avulla voidaan vaikuttaa muun muassa työhyvinvointiin, työviihtyvyyteen ja luovuuteen, mitkä puolestaan johtavat parempiin työtuloksiin. Ruotsalaisen Boinkum Benson Konlaanin väitöskirjatutkimus puolestaan kertoo, että kulttuurin harrastamattomuus on jopa yhtä suuri riski terveydelle kuin tupakoiminen. Kulttuuriharrastukset alentavat stressihormonien tasoa ja vähentävät näin mm. sydän- ja verisuonisairauksia sekä mielenterveysongelmia. Kulttuurin harrastaminen koituu lopulta yksilön kautta koko työyhteisön hyväksi.
Kulttuurin aloittaminen kannattaa aina
Yksi Konlaanin tutkimuksen kannustava havainto oli, että koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa kulttuurin harrastamista. Tutkimuksessa seurattiin ihmisiä, joiden välinpitämätön suhtautuminen kulttuuriin muuttui aktiiviseksi harrastamiseksi. Koettu terveys nousi lähes samalle tasolle kuin niillä, jotka koko ajan kuluttivat paljon kulttuuria.
Idea työnantajan tukemasta kulttuurisetelistä lähti alun perin asiakkaidemme toiveesta. Smartum Oy:n vuonna 2005 lanseeraama kulttuuriseteli todettiin kuitenkin verolliseksi eduksi, minkä vuoksi sen käyttö on jäänyt hyvin vähäiseksi. Nyt työnantajien, työntekijöiden ja kulttuurialan toimijoiden toiveet ovat vihdoin täyttymässä.
Päätös verovapaudesta tehdään näillä näkymin syksyllä valtion budjettikäsittelyn yhteydessä. Samalla rajataan kulttuurisetelin piiriin kuuluvat palvelut. Opetusministeriön ehdotuksen mukaan kulttuurisetelillä voisi maksaa käynnit mm. museossa, teatterissa, oopperassa, elokuvateatterissa, konsertissa, taidenäyttelyissä tai muussa vastaavassa eri taiteenaloihin liittyvässä tapahtumassa. Kulttuuritoimintana pidettäisiin myös käyntiä tiedekeskuksessa ja urheilutapahtumassa sekä osallistumista ohjatulle toiminnalliselle taidekurssille. Myös työnantajan tarjoaman tuen määrää ollaan korottamassa. Työntekijän omaehtoista liikunta- ja kulttuuritoimintaa voisi jatkossa tukea verottomasti aina 400 euroon asti. Ehdotuksen sisältö voi vielä muuttua lainsäädäntöprosessissa.
Haluatko pysyä ajan tasalla? Ilmoittaudu postituslistallemme tästä linkistä tai seuraa verkkopalvelussamme verovapauden etenemistä. Nyt myytävät Kulttuurisetelit ovat vielä veronalainen etu ja voimassa 31.12.2008 asti. Tiedotamme jatkossa, milloin verovapaat kulttuurisetelit tulevat myyntiin.
Elämyksiä kulttuurin parissa!

