Kulttuurisetelistä tulossa verovapaa vuoden 2009 alusta!

Opetusministeriön alainen verovapaan kulttuurisetelin käyttöönottoa selvittänyt työryhmä jätti kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinille esityksensä keskiviikkona 12.3.

Esityksen pääkohdat ovat: 
  • Verovapaa kulttuuriseteli tulisi käyttöön vuoden 2009 alusta.
  • Työntekijän omaehtoiseen kulttuuri- ja liikuntatoimintaan kohdistuvan veroetuuden määrä olisi 400 euroa vuodessa henkilöä kohden.
  • Verovapauden edellytys on henkilökohtaisuus, joten edun tulee olla ainoastaan nimetyn työntekijän käytettävissä.
  • Edun piiriin kuuluisivat käynnit museossa, teatterissa, oopperassa, elokuvateatterissa, konsertissa, taidenäyttelyssä tai muussa vastaavassa eri taiteenaloihin liittyvässä tapahtumassa tai tilaisuudessa.
  • Verovapauden piiriin kuuluisi myös käynti tiedekeskuksessa ja urheilutapahtumassa sekä osallistuminen ohjatulle toiminnalliselle taidekurssille. 
  • Taidekurssien materiaalihankinnat eivät kuulu kulttuurisetelin piiriin.
  • On oletettavaa, että ehdotettu verovapauden laajennus lisää kulttuuripalveluiden käyttöä, mikä puolestaan vahvistaa kulttuurin yhteiskunnallista asemaa ja parantaa alan työllisyyttä.

Kulttuuriseteli - kuvaEsitys voi vielä muuttua lainsäädäntöprosessissa.

Smartum lanseerasi Kulttuurisetelin helmikuussa 2005. Sen odotettiin saavan sama verokohtelu kuin Liikuntasetelin, mutta verottaja päätti kulttuurisetelin olevan verotettava etu. Tämän vuoksi sen käyttö on ollut vähäistä. Niin Smartum, useat asiakkaamme kuin kulttuuripalveluiden tuottajat ovatkin jo pitkään toivoneet verottajan rinnastavan kulttuurin ja liikunnan samanarvoisiksi työhyvinvointia edistäviksi tekijöiksi.

Odotus kulttuurisetelin verovapauden suhteen on siis vihdoin päättymässä. Smartum seuraa tilannetta ja tiedotamme asiasta säännöllisesti teitä asiakkaita ja yhteistyökumppaneita.

Voit lukea Opetusministeriön tiedotteen kokonaisuudessaan tästä linkistä.

Haluatko pysyä ajantasalla?

Kiinnostaako sinua kulttuurisetelin verovapauden eteneminen? Ilmoittaudu postituslistallemme, niin kerromme sinulle kulttuurisetelin tilanteesta noin kerran kuukaudessa. Täytä tietosi täällä.