Smartum mukana Kunnallinen palveluseteli -pilotissa Jyväskylän seudulla
Liikuntaseteli-palvelu toimii esikuvana Jyväskylän seudulla pilotoitavassa palvelusetelimallissa, joka pyrkii kustannustehokkuuteen ja yksinkertaisuuteen niin kunnan, palveluntuottajan kuin kuntalaisen osalta.
Kunnallinen palveluseteli on tapa järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja kunnan oman toiminnan ja ostopalvelujen rinnalla. Palvelusetelillä kunta mahdollistaa laajan palveluntuottajaverkoston ja palvelutarjonnan syntymisen. Asiakas valtuutetaan valitsemaan hänelle paras tuottaja, mikä johtaa terveellisellä tavalla yritysten erikoistumiseen ja palvelun laadun nousuun. Kunnat päättävät itsenäisesti, mitä palveluja palvelusetelillä tuotetaan ja kuinka laajasti.
Smartum ja Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen yhdessä kahdeksan Jyväskylän seudun kunnan kanssa toteutettavasta Kunnallisesta palvelusetelipilotista. Pilotissa kokeillaan ajalla 1.3.-31.12.2008 uutta tapaa toteuttaa kunnan, yksityisten palveluntuottajien ja kuntalaisen välinen maksuliikenne hyödyntäen Smartum Oy:n pitkäaikaista kokemusta maksuliikenneoperaattorina. Osapuolet uskovat, että Liikuntaseteli-palvelusta tuttua konseptia voidaan soveltaa myös kunnalliseen palveluseteliin, jolloin järjestelmä tehostaa hallinnollisia prosesseja ja pienentää kuntien ja palveluntuottajien taloushallinnon kustannuksia. Palvelusetelit kohdennetaan pilotissa kotiutumisen tueksi, omaishoidon tueksi sekä erilaisiin tukipalveluihin.

