Smartum sai Vuoden Laatuinnovaatio -palkinnon

LOGO_laatuinnovaatio_152X200Laatukeskus valitsi Smartum Oy:n Vuoden Laatuinnovaatio 2007 -kilpailun voittajaksi pk-yritysten sarjassa. Laatukeskus, Kauppalehti ja OP-Pohjola jakoivat palkinnon tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Laatuinnovaatio -palkinnolla palkitaan yrityksiä, joiden toiminta perustuu laatua edistävään innovaatioon.

Marraskuussa 2007 myönnetyn Vuoden Laatuinnovaatio -palkinnon perustelut olivat Liikuntasetelin esimerkillinen laadukkuus ja innovatiivinen asiakaslähtöisyys. Raadin mukaan Smartum täyttää erinomaisesti kriteerit, sillä "Liikuntasetelin ja sittemmin Kulttuurisetelin kehittänyt yritys on luonut kokonaan uudenlaisen palveluinnovaation, jonka tuotteet parantavat yritysten henkilökunnan elämänlaatua."

Laatukeskuksen taustalla on sata suomalaista suurta yritystä ja organisaatiota. Laatukeskuksen toimitusjohtaja on Pia Kauma, hallituksen puheenjohtajana toimii Metson toimitusjohtaja Jorma Eloranta.

Smartum on jo vuosia tehnyt töitä asiakkaille annettujen lupausten lunastamiseksi. Olemme iloisia Vuoden Laatuinnovaatio -palkinnosta, joka on hieno tunnustus tuosta työstä Smartumin koko henkilökunnalle. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin toimintaa edelleen kehittäen.