Smartum Oy on päättänyt alentaa Liikuntasetelin palveluntarjojien palvelupalkkiota neljänneksellä (25 %). Liikuntasetelin uusi palvelupalkkio astuu voimaan 1.7.2006 ja on määrältään kuusi (6 %) prosenttia aikaisemman kahdeksan (8 %) sijasta.
Kymmenvuotinen taival
Tulevana syksynä tulee kuluneeksi kymmenen vuotta Liikuntaseteli -toiminnan käynnistymisestä. Kulunut aikajakso on ollut menestyksekäs, sillä Liikuntasetelin myynti on kasvanut joka vuosi. Samana aikajaksona liikuntapaikkaverkosto on kasvanut jo 940 toimijan kokonaisuudeksi ja se palvelee lähes kuuden tuhannen yrityksen henkilökuntaa. Kaiken kaikkiaan jo sadoilla tuhansilla työikäisillä on työnantajan tarjoama mahdollisuus taloudelliseen liikuntatukeen niin halutessaan. Keväällä 2005 tehdyn asiakastyytyväisyystutkimuksen mukaan 94 % Smartum Oy:n asiakasyritysten henkilöstövastaavista on valmis suosittelemaan Liikuntaseteliä kollegalleen. Liikuntaseteliä pidettiin helppona käyttää ja hallinnoida, liikuntapaikkaverkko on laaja ja etu on tasapuolinen ja kustannustehokas. Smartum Oy jatkaa työtä, jotta yhä useampi tarttuisi työnantajan tarjoamaan liikuntatukeen (Lähde: Liikuntaseteli – palvelun asiakastyytyväisyystutkimuskysely 2005, Tietoykkönen Oy).
Kasvu on kaikkien etu
Toimintavolyymin kasvaminen merkitsee samalla konkreettista etua myös palveluntuottajille. Liikuntasetelin palvelupalkkiota alennetaan jo toisen kerran toiminnan aikana. Smartum Oy toivookin tämän kehityssuunnan edelleen jatkuvan ja kannustavan kaikkia verkoston osapuolia yhteistyön yhä voimakkaampaan syventämiseen. Yhteinen tehtävämme on tehdä työnantajan taloudellisesta liikuntatuesta vieläkin houkuttelevampi vaihtoehto ja siten saada yhä useampia suomalaisia liikkumaan.

