Korkein hallinto-oikeus (KHO) on päättänyt, että Kulttuuriseteli on saajalleen verotettava etu. Näin ollen Kulttuurisetelillä ei voida verovapaasti tukea työntekijöiden kulttuuriharrastusta. Kulttuurisetelin kehittäjä ja liikkeellelaskija Smartum Oy on pettynyt KHO:n päätökseen. Yritys toivoi verottajan rinnastavan kulttuurin ja liikunnan samanarvoisiksi työhyvinvointia edistävinä tekijöinä.

Kulttuuriseteli on Liikuntasetelin sisartuote, joka tarjoaa työnantajalle helpon tavan edistää henkilöstön työhyvinvointia kulttuuriharrastuksen parissa. Ihmisen toimintakyvyn on todettu koostuvan fyysisen kyvykkyyden lisäksi myös henkisestä ja sosiaalisesta kyvykkyydestä. Kulttuurisetelin avulla voidaan monipuolistaa ihmisten vapaa-ajan harrastuksia ja näin mahdollistaa osaltaan luovuuden ja hyvinvoinnin lisääntymistä työpaikoilla.

Smartum perusteli Kulttuurisetelin verottomuutta sillä, että lain tarkoittaman harrastus- ja virkistystoiminnasta saatavan edun verovapauden ratkaisee edun kohtuullisuus ja tavanomaisuus, ei se tekninen tapa, jolla toiminta järjestetään. Tuoreen KHO:n ratkaisun mukaan palvelun järjestämistapa näyttää tässä tapauksessa vaikuttavan verovapauteen, ei siis pelkästään virkistys- ja harrastustoiminnan kohtuullisuus ja tavanomaisuus. Smartumin näkemyksen mukaan itse järjestämistavan ei tulisi vaikuttaa verovapauteen. Nyt järjestämistapa asettaa kulttuurin liikuntaan nähden eriarvoiseen asemaan.

Kulttuurijärjestöt uskovat, että verovapaa Kulttuuriseteli lisäisi kulttuurin kulutusta. Suomen Teatteriliitto, Suomen Museoliitto, Suomen Sinfoniaorkesterit ja Finland Festivals tilasivat opetusministeriön tuella keväällä 2005 valmistuneen selvityksen, joka luovutettiin kulttuuriministerille. Raportissa selvitysmies Ralf Sund suositti setelin käyttöönottoa. Kulttuurisetelin uskottiin lisäävän merkittävästi kulttuurin kysyntää ja näin tuovan kulttuurin piiriin aivan uusia kuluttajia. Setelin verovapaudella ei olisi selvityksen mukaan kielteisiä vaikutuksia julkiselle taloudelle.

KHO:n ratkaisun jälkeen eduskunta voi vielä halutessaan ottaa asiaan myönteisen kannan ja tarkentaa lainsäädäntöä työnantajan ja työntekijän edun mukaiseksi. Kulttuurisetelin verovapaus lisäisi työnantajan mahdollisuuksia tukea työntekijän hyvinvointia omaehtoisesti ja yksilöllisesti.

Lisätietoja:
Varatoimitusjohtaja Hanna Suoranta, Smartum Oy, puh. 040 732 5215

Selvitysmies Sundin raportti (PDF) >>

Smartum Oy on vuonna 1995 perustettu yksityinen kohdennettuja maksuvälineitä tuottava yritys. Kohdennetut maksuvälinetuotteet tarjoavat työnantajalle yksinkertaisen ja kustannustehokkaan tavan tukea työntekijän omaehtoista hyvinvoinnin ylläpitoa ja kehittymistä. Liikuntaseteli on suosituin työnantajan tukeman liikunnan toteuttamismuoto. Liikevaihto 30.6.05 päättyneellä tilikaudella oli 10,3 miljoonaa euroa.