Verovapaa etu
Liikuntaseteli, Kulttuuriseteli ja vastaavat tuotteet ovat tuloverolain mukaan verovapaita henkilöstöetuja tietyin edellytyksin:
- Etu on määrältään kohtuullinen ja tavanomainen. Vuoden 2009 alusta työnantaja voi tarjota verovapaasti liikuntaseteleitä ja kulttuuriseteleitä yhteensä 400 euron arvosta. Summa on työnantajan maksama osuus. Tämän päälle voidaan periä työntekijältä omavastuuosuus
. - Etu on kaikkien yrityksessä työskentelevien käytettävissä.
- Etu on henkilökohtainen ja setelinkäyttäjästä voidaan varmistua liikuntapaikan kassalla. Setelit voidaan nimetä kahdella vaihtoehtoisella tavalla: joko kirjoittamalla työntekijän nimi setelin kääntöpuolelle ennen seteleiden luovutusta tai nimeämällä setelit sähköisesti Smartum-verkkopalvelussa.
- Seteleihin tulee kirjoittaa nimi viimeistään palvelua maksettaessa.
- Seteleillä voi maksaa vain aktiivisia liikuntapalveluita. Sillä ei siis saa maksaa esimerkiksi hierontaa, solariumia tai penkkiurheilua.
- Setelin arvo on painettu seteliin.
Lue lisää
Verohallinnon ohjeistuksen pääkohdista.
Smartum Oy:n Liikuntaseteli ja Kulttuuriseteli ovat työnantajalle ja työntekijälle turvallinen vaihtoehto, sillä ne täyttävät kaikki veroviranomaisen vaatimukset. Jälkiperinnän tai muiden veroseuraamusten vaaraa ei ole, kun seteliä käytetään annettujen ohjeiden mukaan.
Lisää tietoa verotuksesta
(www.vero.fi)
Yritys voi vähentää Liikuntaseteleiden ja Kulttuuriseteleiden hankkimiskulun normaalina kuluna omassa verotuksessaan.

